Kun me, Mika ja Kirsi, 60 + -pariskunta, lähdimme tekemään pienen kolmiviikkoisen omatoimi-Gran Tourin Sisiliaan ja Roomaan, oli selkeä ennakkosuunnittelu paljon tärkeämmässä osassa kuin nuoruusvuosina (jolloin mentiin aina mututuntumalla).

Valmiutemme matkaan olivat suomalaista perustasoa: italiaksi saimme aina tilattua jotakin ruokaa ja juotavaa, emmekä myöskään päässeet eksymään. Liikunnallinen ulottuvuutemme sijaitse jossakin nolon ja onnettoman puolivälissä (matkan aikana meistä tulikin portaiden innokkaita vihaajia), joten vaellusreiteille meitä ei saanut.
Italialaiseen keittiöön ja kulttuuriin painottuvan matkamme etapit olivat Palermo, Ragusa Ibla, Ortigian saari Syrakusassa, Catania sekä Rooma. Valmistauduimme hyvin matkaa edeltävinä kuukausina; ostimme kaikki tarvittavat matka- ja näyttelyliput etukäteen, varasimme pöytiä eri
ravintoloista ja keskityimme huolella majapaikkojemme sijainteihin eri kaupungeissa. Vinkki: Osterie d’Italia -opas on hyvä apu paikallisia laaturavintoloita etsiessä. Saatavana myös diginä, hinta kympin nurkilla sovelluskaupassa.

Palermo
Sinivalkoiset siivet veivät meidät ensin Roomaan, ja matka jatkui ITA:n koneella Palermoon.
Koneessa jo huomasimme, että kulttuuri on vaihtunut toiseen: rennon huolimattomasti univormuunsa pukeutunut stuertti kävi turvallisuusohjeet läpi niin huolettomasti ja hajamielisesti käsillään viittoillen, että tiesimme olevamme pohjolan korrektin valtapiirin ulkopuolella.
Loppumatkan stuertti enimmäkseen seurusteli ykkösluokan matkustajien kanssa eri tuoleilla
istuen.
Perillä iIltapäivän paahteessa löysimme huoneistohotellimme vanhan kaupungin idylliseltä kujalta. Olimme tietysti varmistaneet, että talossa on hissi. No olihan siellä – kunhan ensin nouset laukkuinesi 24 rappuset ylös hissille! Hissimatkan jälkeen oli vain muutamat raput, niin pääsimme ihan siistiin ja mukavaan huoneistoomme.
Ensimmäiset päivät paikallisen tv-kanavan pysyvänä aiheena oli savupiippu Sikstuksen kappelin katolla ja sen vieressä tepasteleva lokki. Tätä kuvaa näytettiin ympäri vuorokauden ja ylänurkassa oli teksti ”Odotamme valkoista savua”. Paavi nimittäin oli kuollut hieman ennen matkamme alkua, ja konklaavi kokoontui päivittäin reissun alkupäivinä. Mutta aika pianhan se uusi paavi sitten valittiin.
Palermon pysähtymätön syke, vilinä ja häly hämmästytti ensin, mutta kyllä siihen tottui.
Useimpana iltana myöhään, vasta kun me jo olimme syöneet mielestämme tosi myöhäisen päivällisen, ilmestyivät palermolaiset perheet ja nuoret nälkäisinä ravintoloihin.
Jätehuolto-ongelma Palermossa on ilmeinen, kadun varteen kannetut roskapussit ja jätesäkit olivat aivan yleinen näky. Myös ravintoloiden edustat aamuisin olivat surkeassa kunnossa –
olivatko syynä sitten huonotapaiset turistit vai vallattomat paikalliset nuoret, tiedä häntä.
Ruoan suhteen Palermo on selvästi enemmän street food -paratiisi kuin kulinarismin mekka, kun vertasimme keittiötä Toskanan tai Rooman antimiin. Nautimme kuitenkin kovasti eteläisen Välimeren tunnelmasta, palmuista ja opuntia-pöheiköistä ja rennosta elämänasenteesta. Muistojen laariimme ropisivat käynnit Chiesa del Gesùn kirkossa, Palazzo dei Normannissa, Ballarón torilla ja Palazzo Buteran museossa Orto Botanicosta, Kasvitieteellisestä puutarhasta puhumattakaan. Samoin unohtumattomia olivat pitkät kävelyt kapeilla seinämaalausten ja graffitien koristamilla kujilla. Kirsikkana kakussa oli tilaamamme asiantunteva ja mielenkiintoinen viininmaistelu ”26 m2 Urban Winery”-ravintolassa, joka nimensä mukaisesti oli erittäin pieni mutta tunnelmallinen trahtööri.

Ragusa Ibla
Seuraavaan kohteeseemme, kaakossa sijaitsevaan Ragusa Iblan barokkikaupunkiin, siirryimme
bussilla Sisilian maaseudun läpi (meinasi tulla hiki oikeaa bussipysäkkiä etsiessä, Palermon bussiaseman infon anti oli hyvin suuripiirteistä). Huristellessamme läpi hulppeiden ja karujen maisemien saimme noin tunti ennen perillepääsyä majoitusfirmaltamme tiedon: ”majapaikassanne on vesivahinko, valitettavasti joudumme perumaan varauksenne”!
Tuli hiki jo toisen kerran muutaman tunnin sisään…melko suivaantuneessa mielentilassa meidän piti ottaa sokkona jokin asunto ja toivoa parasta. Löysimme välttävän mutta kelvollisen asunnon, joka totta kai oli Ragusan katedraalin takana ylhäällä kukkulalla. Paljon portaita, huomasimme nopeasti.
Iblan elämänmeno oli rauhallista Palermoon verrattuna. Ravintolat menivät illalla aikaisemmin kiinni, ja aamuisin avointa kahvilaa sai ensin oikein hakea. Näkymät tältä Iblean vuorilla sijaitsevasta kaupungista olivat huikeat. Aikamme Iblassa oli enemmän olemista kuin tekemistä, sillä aktiviteetteja oli vähemmän kuin Palermossa, silti ”sielumme oli yhtä täysi”. Tunnelmalliset kujat, nyt jo selvästi laadukkaammat ravintolat ja arjen leppoisuus tekivät tehtävänsä. Lisäksi Iblankatukuva oli superpuhdas edelliseen kohteeseemme verrattuna.
Minijunakierros kaupungin ympäri oli antoisa, ja ehdimme tekemään myös päiväretken Modican suklaamuseoon sekä vaarallisen herkulliseen Antica Dolceria Bonaiuton suklaakauppaan. Iblan ravintoloista voimme varauksetta suositella Cucina e Vinoa, I Banchia, Cucina Sinceraa ja mainiota Antico Convento di Cappuccinia Iblan kauniin kaupunginpuutarhan yhteydessä!

Ortigia
Matkamme jatkui tällä kertaa junalla kohti Ortigian saarta Sirakusassa. Arkhimedeen, Paavalin ja Lucia-neidon Siracusa oli saanut jo etukäteen mielikuvituksen laukkaamaan, ja olimme valmiita jälleen uudenlaisiin kokemuksiin! Lisäksi Ortigia sijaitsi enimmäkseen tasaisella maalla, ja Piazza Duomolla sijaitsevaan hotelliimmekin pääsi vain muutaman rappusen kautta. Jahuu!
Ortigian viehätys perustuu vahvasti sen huomiotaherättävän idyllisiin, loputtomiin kujiin ja koristeellisiin julkisivuihin ja verraten kompaktiin kokoon. Eivätkä laadukkaat ravintolat ainakaan heikennä vetovoimaa. Iltaisin Piazza Duomo eli saaren iso keskusaukio vetää ihmisiä terasseille kuuntelemaan katumuusikoita ja muita esiintyjiä, päivisin tekemistä riittää saarella liiankin kanssa.
Fonte Arethusa papyruksineen, eksoottinen tori kadunvarsiravintoloineen, Maniacen linnoitus aivan saaren kärjessä, katakombit ja joka puolelta ympäröivä Välimeri.

Puhumattakaan kuuluisasta Teatro Grecosta mantereen puolella, se on yksi maailman suurimmista antiikin kreikkalaisista teattereista, jossa esitetään yhä vuosittain antiikin Kreikan näytelmäkirjallisuuden helmiä. Me onnistuimme ostamaan jo Suomesta liput Sofokleen Elektraan, ja se oli todella kokemus! Pienet kahvilat ja osteriat, runsaat kukkalaitteet ja ruukkukasvit varjoisilla kujilla ja talojen seinillä sekä kansantarusta alkunsa saaneet pystit kauniin sisilialaisneidon ja maurilaisvalloittajan päistä. Näistä on mielestämme Ortigia rakennettu. Ortigiassa tuli reissulla ensimmäisen kerran selvä tuntemus, että ”tänne uudestaan” turismista huolimatta.
Ravintolasuosituksina mainitsemme Macallèn, ”Vihreä Michelin”-maininnan saaneen paikan, jonka isäntä ja palvelu oli ikimuistoisia! Lisäksi tunnelmallinen La Foglia sekä kauppatorin laidalla oleva jättimäisistä täytetyistä voileivistään tunnettu Caseificio Borderi ovat kokeilemisen arvoisia.

Catania
Puksutimme aikaisella aamujunalla kohti Cataniaa, ja jo junan ikkunasta näkyi horisontissa 60 kilometrin päässä hypnoottinen Etna mystisenä ja houkuttelevana. Pääsimme sujuvasti
majapaikkaamme Palazzo Scammaccaan, vanhaan hotelliksi muutettuun palatsiin Catanian vanhassa kaupungissa. Hissi eikä portaita!
Catania, neljäs etappimme, oli jälleen jotakin ihan uutta. Basaltin käyttö talojen rakennusaineena oli ilmiselvää, kujat olivat muuttuneet kaduiksi ja kadut leveiksi väyliksi, joilla sisilialaiset Palermosta alkaen muuten osaavat esitellä kaikki variaatiot teemasta ”miten liikenteessä ei saa ajaa.” Villin lännen meiningistä huolimatta liikenne sujuu eikä kukaan näytä jäävän auton alle. Seinämaalaukset ja graffitit ovat Cataniassa läsnä lähes yhtä vahvasti kuin Palermossa, ja ne ovat usein todella näyttäviä.

Ravintolatarjonnaltaan Catania muistuttaa Palermoa; usein turhankin konstailematonta ja suoraviivaista. Olisiko fokuksessa enemmän nälän tyydyttäminen kuin ruoasta nauttiminen?
Emmehän me toki montaa ravintolaa ehtineet kokeilla, viivyimme Cataniassa vain kolme yötä.
Ainakin ravintola Uzeta on erityisen maininnan arvoinen, siellä on todella hyvä keittiö

Eihän Cataniaan voi mennä ellei aio tehdä lähempää tuttavuutta Mamma Etnaan. Ennen matkaamme Etna oli ollut jo kuukausia aktiivinen ja syössyt päivittäin laavaa pitkin rinteitään.
Nytkin kiertessämme sitä Circumetnea-junalla se tussautteli valkoista savua huipultaan ja ilmassa tosiaankin tuntui ”rikinkatku”. Basalttimuodostelmat ja loputtomat pistaasiviljelmät reitin varrella eivät ihan heti katoa mielestä, itse Mammasta puhumattakaan.
Hankalinta oli päästä Catanian keskustasta Paternòon, josta juna lähtee. Ensimmäinen yritys: ensin taksilla F1-vauhdilla Nesiman metroasemalle, josta bussin Paternòon pitäisi lähteä klo 7.20. Pitäisi, mutta ei näkynyt. Toinen yritys seuraavana aamuna: taksilla jälleen Nesimalle, ja nyt bussikin saapui paikalle. Sitten Paternòon ja Circumetnealla puoliväliin Etnaa. Junanvaihto Randazzossa, ja seuraava vaihto Giarressa, josta paikallisjunalla takaisin Catanian keskustaan. Kyllä tähän saa ainakin puoli päivää varata, vaikka itse Etnan kiertämiseen meni vain 3 h.
Kokemuksen arvoista Cataniassa on myös meluisa ja eläväinen kalatori. Mm! Street Food -niminen ravintola tarjoaa muun muassa arancineja ja kikherne-leipiä sekä monenlaisia merellisiä herkkuja, vaikkapa tonnikalahampurilaisia. Catanian tunnuseläin on muuten elefantti, ja norsuja voikin ihastella muun muassa Piazza del Duomolla.

Rooma
Ikuinen kaupunki oli vain lyhyen lentomatkan päässä. Fiumicinon kentältä pääsimme kätevästi junalla Trasteveren asemalle, mistä jatkoimme bussilla ihan majapaikkamme (hissi, ahh!) lähelle.
Ennen check-iniä ehdimme tehdä tuttavuutta pizza romanan kanssa, ja nostimme sen heti
napolilaisen pizzan yläpuolelle. No, nämähän ovat makuasioita.
Trasteverestä oli kovasti puhuttu rauhallisena keitaana, jossa vilkas roomalainen elämänmeno ei vielä niin häiritse. Katin kontit, niin paljon varsinkaan amerikkalaisia turisteja en muista aiemmin nähneeni noin pienellä alueella – eikä vielä ollut edes sesonki (toukokuun puoliväli)! Löytyihän sieltä sentään ne omat sopukat ja alueet, joissa sai välillä hengähtää.
Aikaamme Roomassa voi parhaimmillaankin kutsua raapaisuksi, mehän olimme jättimäisessä
seitsemän kukkulan kaupungissa kuin muurahaiset valaan selässä. Mutta ehdimme kuitenkin tutustua sekä hyviin tratorioihin että pariin huonoonkin ravintolaan, joukkoliikenteeseen sekä jo suunniteltuihin nähtävyyksiin: Sikstiiniläiskappeliin sekä Caravaggion näyttelyyn Palazzo Barberinissa. Vatikaani naurattaa yhä – mehän sinisilmäisinä luulimme, että koska meillä oli skip-the-line-liput ”aikaiseen” aamun 8.30-aikaikkunaan, pääsemme nopsaan sisään. Hahah! Sisäänkäynnin edustalla oli odottamassa varmaan tuhat turistia skip-the-line-lippuineen, eli jonon jatkoksi vain. Mutta tunnin kuluttua mekin pääsimme jo sisään. Henkistävästä kulttuurikokemuksesta eitäälläkään voinut puhua, niin musertava määrä turisteja kulki keskeytymättömänä virtana museon upeiden näyttelyhuoneiden ja Sikstiiniläiskappelin läpi. Sama ongelma oli vastassa halutessamme päästä katselemaan Pietarin kirkon aukiota – useiden satojen metrien jonot.
Seuraavana päivänä näimme vaikuttavan Caravaggion näyttelyn Palazzo Barberinissa, ja jonotkin olivat kohtuullisemmat – lippuja oli nähtävästi myynnissä vain harkittu määrä / aikaikkuna. Sieltä kävelimme Espanjalaisille portaille, emmekä olleet kovinkaan vaikuttuneita rappusista (ja tähän ei tällä kertaa liittynyt porrasvihaa) tai ihmislaumoista kuljeskelemassa niillä. Jatkoimme matkaa Pantheonille vain todetaksemme ihmismeren olevan sielläkin mahdoton ylittää. Näiden kokemusten perusteella uskallamme väittää, että vain todella varhainen lintu saa napattua madon Roomassa. Mutta kaikesta huolimatta oli kaupungin ilmapiirissä jotakin selittämätöntä ja ikiaikaista. Ensi kerralla täytyy valita tukikohdaksi toinen kaupunginosa, ja nähdä Rooma jälleen uudesta vinkkelistä.

Lopuksi ravintolasuosituksiamme Trastevereen. Ensin reissun parhaat pizzat:Alle Fratte di Trastevere, aaahhh! Sitten bistro Mimi & Coco – miten isoäidin lihapullista voikin saada NÄIN hyviä?! Ravintola tarjosi tuttuja annoksia ja pinsojakin, mutta modernilla twistillä. Lopulta paikka joka jäi mieliimme yli muiden: Hosteria Evo oli aivan omaa luokkaansa, sijaitsee hieman Trasteveren vilkkaimman keskustan ulkopuolella. Vaatimattomat puitteet, mutta loistava keittiö.

Siinä kolme viikkoamme pähkinänkuoressa. Ja ensi vuotta suunnittelemaan!

Teksti ja kuvat: Mika ja Kirsi