
Joulustressi ja panettone

Miten voi olla, että joulu taas yllätti, vaikka kuinka yritin olla valmiina. Olin luvannut ja vannonut, että tänä vuonna aloittaisin jouluaskareet jo lokakuussa ja näin tässä taas kävi. Ollaan puolessa välissä joulukuuta ja olen vasta koristellut kuusen ja laittanut ulkovalot. Ei Ascolin oliiveja, ei käsin tehtyä capellettejä, ei kakkuja eikä pipareita. Mihin tämä aika on taas mennyt. Kiltti joulupukki, muutama minuutti joka tuntiin olisi ihan kiva näin juhlien alla.
Kauppalista on laadittu huomiselle, aikataulut sovittu, ei muuta kuin tennarit jalkaan, nuttura tiukalle ja menoksi. Huomenna alkaa jouluinen juoksukilpailu ihmismassassa satojen muiden mattimyöhäisten kanssa ja stressi taso tietysti sen mukainen. Jokainen minuutti on tarkkaan laskettu, ettei tule hukattua kallista aikaa. Jouluun on vain 8. päivää.
Onkohan ihmisen lapsella joku outo vetovoima joulustressiin, ilman stressiä ei joulu tule ja eikä varmasti tunnu samalta jos joulu olisi stressitön. Mikä ihanuus, kun kaikkien näiden kiireisien päivien jälkeen voi jouluruokailun jälkeen pikaisesti jakaa lahjat ja sitten nukahtaa sohvalle masu täynnä kaikkea hyvää. Taas kerran ajatuksiin nousee lupaus; ensi vuonna aloitan aikaisemmin, nyt kirjoitan sen kalenteriin, niin varmasti muistan.
Tänä iltana taidan avata ensimmäisen pandoron tai panettonen ja keittää ison mukillisen teetä, eiköhän se auta jaksamaan huomiseen.
Niin, pandoro on muuten perinteinen italialainen korkea tähdenmuotoinen joulunkakku Veronasta, ja se kuuluu ehdottomasti italialaiseen joulupöytään. Pandoro on koostumukseltaan ilmava ja pehmeä, se tarjoillaan yleensä tomusokerin kanssa. Pussissa olevaan kakkuun kaadetaan tomusokeria ja sitten sheikataan, ihana valkoinen sokerihuntu laskeutuu kakun päälle. Pandoroa voi tuunata ennen tarjoilua, kakkusiivut voi täyttää levittämällä väliin esimerkiksi suolaista toffeeta, sulatettua suklaata, kermavaahtoa tai hilloa. Pandoroviipaleen voi dipata esim. kaakaoon tai Nutellaan.
Panettone on Pandoron lailla joulun jälkiruokapöydän ehdoton kunniavieras. Panettone on kotoisin Milanon seudulta. Pullamaisen kakun sisällä voi olla hillottuja hedelmäpaloja, suklaata, pistaaseja ja marjoja, makuja on nykyjään jokaiseen suuhun. Perinteisessä Panettonessa on hillottuja hedelmäpaloja ja rusinoita.
Pandorot ja Panettonet myydään mitä kauneimmissa paketeissa ja laatikoissa, niitä kuorrutetaan ja koristellaan, usein lopputulos on upea taideteos. Yritykset satsaavat paljon asiaan, kaunis paketti on hieno ja toisinaan arvokas joululahja. Nyt kovasti muodissa on esim. Dolce&Gabbanan Sisilia aiheiset ja makuiset panettonet ja pandorot. Kakut on pakattu kauniisiin metalli laatikoihin.




Jouluiset kakut on parhaimillaan tarjottaviksi, kun niitä lämmittää hiukan uunissa tai italialaiseen tyyliin patterin päällä.
Jos haluat kokeilla panettonen leipomista kotona, tässä on yksinkertainen resepti.
Ainekset:
– 2 dl vettä
– 12 g kuivahiivaa
– 2 tl vaniljasokeria
– 1 1/2 dl sokeria
– ripaus suolaa
– 8 dl vehnäjauhoja
– 4 keltuaista
– 1 appelsiinin kuori
– 1 1/2 dl huoneenlämpöistä voita
– 4 dl sekalaisia kuivahedelmiä ja pähkinöitä
– 1 kananmunan valkuainen- tomusokeria koristeluun
Valmistusohje:1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, mausteet, munat ja jauhot, joiden sekaan on sekoitettu hedelmänpalat. Lisää lopuksi rasva. Alusta pehmeäksi taikinaksi ja anna kohota vedottomassa paikassa leivinliinan alla 40-50 minuuttia.
2. Voitele korkeareunainen (n. ⌀ 20 cm) vuoka rasvalla. Kaada taikina vuokaan ja anna kohota vielä 30 minuuttia.
3. Paista panettonetta 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista tomusokerilla.