HABEMUS PAPAM

Viime viikkojen aikana katolinen maailma on ollut huolissaan uutisista, joita olemme saaneet päivittäin paavi Franciscus terveydestä. Tämä on väistämättä herättänyt ajatuksia siitä, että uuden paavin valinta saattaa pian olla ajankohtainen. Paavi Franciscus on tehnyt joitakin muutoksia ja kevennyksiä hautajaisseremoniaan, mutta perusprotokolla säilyy ennallaan, joten mitä kaikkea tapahtuu, kun paavi aikanaan menehtyy ja minkälaisia perinteitä liittyy paavin hautajaisiin ja uuden paavin valintaan? Paavin kuoleman varalta on olemassa tarkka protokolla, joka sisältää useita seremoniallisia toimenpiteitä.

Tähän asti on paavit haudattu seuraavin seremonioin: Paavin kuoleman vahvistaa Camerlengo (kardinaalikamariherra, tällä hetkellä Cardinale Kevin Farrell), joka on katolisen kirkon korkea virkamies ja toimii paavin kamariherrana. Camerlengo ottaa väliaikaisesti vastuulleen Vatikaanin hallintoasiat aina uuden paavin valintaan asti. Hän kutsuu paavia hänen maallisella nimellään kolmesti ja jos paavi ei vastaa, hän virallisesti toteaa paavin kuolleeksi.

Camerlengo sinetöi paavin yksityiset huoneet ja toimiston. Virallinen kuolinilmoitus julkaistaan ja Camerlengo ilmoittaa myös paavin kuolemasta virallisesti Rooman kaupungin pormestarille ja Italian hallitukselle. Tiedote julkaistaan Vatikaanin virallisilla kanavilla, kuten Vatikaanin verkkosivuilla, lehdistötiedotteissa. Lisäksi uutinen julkaistaan useissa kansainvälisissä uutismedioissa, jotta tieto paavin kuolemasta leviää mahdollisimman laajalle.

Kuolinilmoitus sisältää paavin nimen ja kuolinpäivämäärän. Lisäksi ilmoituksessa kerrotaan lyhyesti paavin elämästä ja merkittävistä saavutuksista sekä ilmoitetaan hautauspäivä.

Camerlengo murskaa paavin sormessa olevan kalastajasormuksen (annulus piscatorius). Tämä rituaali symboloi paavin viran päättymistä ja estää sormuksen väärinkäytön. Kalastajasormus on erityinen, sillä se on käytössä vain paavin elinaikana ja siinä on kuvattuna Pyhä Pietari kalastamassa.

Yhdeksän päivän suruajan (Novendiale) aikana koko katolinen kirkko kokoontuu yhteen suremaan menetettyä paavia ja valmistautumaan uuden johtajan valintaan.

Novendialen aikana järjestetään päivittäin messuja ja rukoushetkiä paavin muistoksi. Näihin seremonioihin osallistuvat kardinaalit, piispat, papit ja tavalliset katolilaiset. Eri maiden johtajat, diplomaatit ja uskonnolliset johtajat lähettävät suruvalittelunsa ja voivat vierailla Vatikaanissa kunnioittamassa paavin muistoa.

Paavin ruumis asetetaan esille Pietarinkirkossa, jotta uskovaiset voivat tulla jättämään jäähyväiset ja osoittamaan kunnioitustaan.

Paavin hautaus

Paavin hautaamisessa noudatetaan tiettyjä rituaaleja: Paavi puetaan valkoisiin vaatteisiin, jotka on tarkoitettu vain kuolinseremoniaan ja hautajaisiin. Valkoiset vaatteet symboloivat pyhyyttä ja puhtautta.

Hänet haudataan kolmiosaiseen arkkuun. Ensin hänen ruumiinsa asetetaan sypressistä tehtyyn arkkuun, joka symbolisoi nöyryyttä ja kuolevaisuutta. Sen jälkeen sypressiarkku laitetaan lyijyarkkuun. Lopuksi lyijyarkku sijoitetaan tammiarkkuun. Yhdessä nämä kolme arkkua symboloivat paavin pyhyyttä, aseman kestävyyttä ja viran kunniaa. Paavin arkkuun voidaan laittaa asiakirjoja, jotka liittyvät hänen paaviutensa merkittäviin hetkiin, tai muita symbolisia esineitä. Näitä voivat olla esimerkiksi kolikoita ja medaljonkeja hänen kaudeltaan.

Paavi Franciscuksen kuolin- ja hautajaisseremonia tulee koostumaan edelleen kolmesta osasta, mutta siihen on tehty joitakin muutoksia. Kuoleman toteaminen tapahtuu paavin henkilökohtaisessa kappelissa, ruumis asetetaan yhteen puusta ja sinkistä tehtyyn arkkuun, jolloin aiemman käytännön mukaista kolmea eri arkkua ei enää tarvita. Arkku asetetaan esille avonaisena, jotta uskovat voivat kunnioittaa paavia ja jättää jäähyväisensä.

Paavit haudataan yleensä Vatikaaniin, Pyhän Pietarin basilikaan, joka on yksi katolisen kirkon pyhimmistä paikoista. Pyhän Pietarin basilikan krypta, jota kutsutaan myös Vatikaanin luoliksi, on perinteinen hautapaikka monille paaveille. On kuitenkin ollut tapauksia, joissa paavit on haudattu muualle. Esimerkiksi Paavi Johannes XXIII:n ruumis siirrettiin myöhemmin kryptasta basilikan yläosaan ja Paavi Pius X:n ruumis on esillä Pyhän Pietarin basilikan alttarin alla. Paavi Franciscus on ilmaissut toiveensa tulla haudatuksi Santa Maria Maggioren kirkkoon Roomassa.

Santa Maria Maggioren kirkko (Basilica di Santa Maria Maggiore). Kirkko sijaitsee Piazza di Santa Maria Maggiore -aukiolla Esquilinon kukkulalla, Rooman päärautatieaseman ( Termini) läheisyydessä. Tämä basilika on yksi Rooman neljästä suurimmasta kirkosta ja se on tunnettu erityisesti upeista mosaiikeistaan ja historiallisesta merkityksestään.

Konklaavi

Valmistelut konklaavia varten alkavat siis samanaikaisesti Novendialen kanssa. Kardinaalit saapuvat Vatikaaniin ja valmistautuvat konklaaviin, jossa he valitsevat uuden paavin.

Konklaavi pidetään Sikstuksen kappelissa ja kardinaalit eristetään ulkomaailmasta valinnan ajaksi. Osallistuvien kardinaalien määrä voi vaihdella, mutta nykyisten sääntöjen mukaan enintään 120 kardinaalia voi osallistua paavin valintaan. Tällä hetkellä on 138 kardinaalia, jotka ovat alle 80-vuotiaita ja siten oikeutettuja osallistumaan konklaaviin. Uusi paavi valitaan äänestyksellä. Konklaavi alkaa seremonialla, jonka päätteeksi kappelin ovet suljetaan ja sinetöidään. Kardinaalit pysyvät eristyksissä koko valintaprosessin ajan ja ovat yhteydessä ulkomaailmaan vain hyvin rajoitetusti. Sikstuksen kappeli valmistellaan konklaavia varten. Sisällä kardinaaleilla on tilat, joissa he voivat keskustella, rukoilla ja äänestää. Heille tarjotaan myös majoitus Santa Martan talossa (Domus Sanctae Marthae), joka sijaitsee Vatikaanin alueella ja joka toimi mm. Paavi Franciscuksen asuntona. Konklaavin aikana kardinaalit eivät saa käyttää mitään elektronisia viestintävälineitä; tämä rajoitus varmistaa sen, että paavin valinta tapahtuu ilman ulkoisia vaikutteita ja täysin salassa.

Vuosisatojen aikana on ollut joitakin erikoistapauksia ja poikkeamia äänestyksen aikana. Pisin tunnettu paavin valinta kesti lähes kolme vuotta, vuosina 1268-1271, Paavi Clement IV:n kuoleman jälkeen. Kardinaalit eivät päässeet yksimielisyyteen uudesta paavista, mikä johti siihen, että Viterbon kaupungin asukkaat lukitsivat kardinaalit Palazzo dei Papi -rakennukseen Viterbossa ja rajoittivat heidän ruokansa leipään ja veteen nopeamman päätöksenteon aikaansaamiseksi. Tämän konklaavin aikana vuonna 1271 Kardinaali Riccardo Annibaldi menehtyi.

Uuden paavin valinnan edistymisestä tiedotetaan ulkomaailmalle savumerkein. Konklaavi voi pitää jopa neljä äänestystä päivässä: kaksi aamulla ja kaksi iltapäivällä. Jos paavia ei ole valittu, musta savu nousee savupiipusta jokaisen äänestyskierroksen jälkeen, mikä kertoo siitä, että yksimielisyyttä ei ole saavutettu. Viimeksi, kun Paavi Franciscus valittiin vuonna 2013, konklaavi äänesti viisi kertaa. Kun valkoinen savu vihdoin nousee Vatikaanin Sikstuksen kappelin savupiipusta, merkitsee se sitä, että uusi paavi on valittu.

Pian valkoisen savun nousemisen jälkeen Vatikaanin kirkonkello, nimeltään ”Campanone” (sananmukaisesti “suurkello”), alkaa soida. Konklaavi julistetaan päättyneeksi ja Kardinaalien dekaani (vanhin kardinaali) astuu ulos Pietarinkirkon parvekkeelle ja julistaa latinaksi ”Habemus Papam!” eli ”Meillä on paavi!”.

Uusi paavi astuu Pietarinkirkon pääparvekkeelle, joka tunnetaan nimellä ”Loggia delle Benedizioni” (Siunausten parveke). Tämä parveke sijaitsee Pietarinkirkon julkisivun keskiosassa ja on perinteisesti paikka, jossa hän esittäytyy kansalle ensimmäistä kertaa uudella kirkollisella nimellään ja antaa ensimmäisen siunauksensa, ”Urbi et Orbi” eli (Rooman) kaupungille ja maailmalle. Tämän seremonian aikana paavi tervehtii Pietarinkirkon aukiolle (Piazza San Pietro) kokoontunutta väkijoukkoa, mikä on erittäin juhlallinen ja merkittävä hetki.

Miten paavi valitsee kirkollisen nimensä?

Perinne juontaa juurensa muinaisiin aikoihin ja symboloi paavin uutta roolia katolisen kirkon johtajana. Nimen valinta perustuu usein seuraaviin tekijöihin:

  • Edellisten paavien kunnioittaminen: Uusi paavi saattaa valita nimen kunnioittaakseen edeltäjäänsä tai muita merkittäviä paaveja historiassa. Esimerkiksi Paavi Benedictus XVI valitsi nimensä kunnioittaakseen Benedictus XV:ttä.
  • Pyhimysten kunnioittaminen: Paavi Franciscus valitsi nimensä Pyhän Franciscuksen mukaan, joka tunnetaan erityisesti eläinten ja luonnon suojeluspyhimyksenä ja joka on myös Italian suojeluspyhimys. Pyhä Franciscus Assisilainen oli tunnettu yksinkertaisesta ja nöyrästä elämäntavastaan sekä syvästä rakkaudestaan kaikkia Jumalan luomia olentoja kohtaan.
  • Henkilökohtaiset syyt: Paavi saattaa valita nimen, joka heijastaa hänen henkilökohtaista historiaansa, hengellisiä vaikutteitaan tai näkemyksiään paavin tehtävästä.
  • Symbolinen merkitys: Uusi nimi voi myös kantaa symbolista merkitystä ja heijastaa paavin aikomuksia ja tavoitteita hänen paavikautenaan.

Uuden paavin ensiaskeleet

Pian valinnan jälkeen järjestetään virkaanastujaismessu Pietarinkirkossa. Messu on erittäin juhlallinen ja siihen osallistuvat kardinaalit, piispat, papit, uskonnolliset johtajat ja tavalliset katolilaiset ympäri maailmaa. Messun aikana uusi paavi saa paavin viran tunnukset, kuten palliumin ja kalastajasormuksen.

Uusi paavi nimitetään Rooman piispaksi erityisessä seremoniassa, jossa paavi ottaa vastaan Rooman hiippakunnan johtajuuden.

Uusi paavi alkaa hoitaa paavin tehtäviä, kuten nimittää uusia kardinaaleja, johtaa kirkollisia kokouksia ja kirjoittaa paimenkirjeitä. Hän myös tapaa maailman johtajia ja uskonnollisia johtajia sekä osallistuu erilaisiin kirkollisiin tapahtumiin.

Kuvat: Vatican City Wallpapers