Vapaaehtoistyö ensiapuhenkilönä/pelastajana ei ole pelkkää dramatiikkaa tai sankaritekoja, vaan myös arkea, huumoria ja käytännön hommia.

Kun kolmetoista vuotta sitten astuin ensimmäistä kertaa Croce Verde ( Vihreä risti) Fermon tiloihin. Olin utelias, hieman jännittynyt, mutta ennen kaikkea valmis antamaan aikaani ja osaamistani yhteisön hyväksi. Appeni oli toiminut pitkään vapaaehtoisena tässä järjestössä, ja hänen esimerkkinsä rohkaisi minuakin lähtemään mukaan. Olen hänelle siitä syvästi kiitollinen. En silloin vielä tiennyt, että tuo hetki olisi alku matkalle, joka muuttaisi elämäni monin tavoin.

Vapaaehtoistyö on monipuolista ja suhteellisen vaativaa, riippuen siitä, millaisen roolin on valmis vastaanottamaan. Se ei ole vain pelastustehtäviä, ensiaputilanteita tai asiakkaiden kuljetusta, se on ennen kaikkea sydämen asia. Se syntyy halusta auttaa, olla läsnä ja tuoda turvaa silloin, kun toinen sitä eniten tarvitsee. Vapaaehtoistyö, oli sen muoto mikä tahansa, muovaa ihmistä sisältäpäin, kasvattaen myötätuntoa, ymmärrystä ja merkityksellisyyden tunnetta.

Matkani alkoi peruskurssilla, jossa opin, miten kohdata ihmisiä vaikeissa hetkissä ja tehdä yhteistyötä tiimin kanssa. Kurssi ei opettanut vain käytännön taitoja, se avasi silmäni sille, kuinka tärkeää on olla läsnä, kuunnella ja toimia rauhallisesti silloin, kun ympärillä myrskyää. Kuukausien ajan kuljetin lapsia ja nuoria kouluun ja iltapäivä kerhoihin, asiakkaita eri hoitoihin ja tarkastuksiin, eli olin periaatteessa taxi-kuski. Miten paljon muistoja tuolta ajalta. Olen sen jälkeen vuosien varrella suorittanut lukuisia koulutuksia ja kursseja, jotka ovat antaneet valmiuksia toimia tehokkaasti erilaisissa tilanteissa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa ensiaputilanteiden hoitaminen, kuljetukset sairaaloihin ja hoitolaitoksiin, päivystykset niin suurissa kuin pienemmissäkin tapahtumissa sekä sosiaalinen tuki ja läsnäolo arjen tilanteissa.

Jokainen vuoro on erilainen: joskus rauhallinen, usein täynnä toimintaa, mutta aina merkityksellinen. Vuorossa ei pääse koskaan kyllästymään, tekemistä löytyy aina. Ja jos ei muuta, niin ajoneuvojen pesua, onhan sekin osa tätä kokonaisuutta.

Mikä meitä yhdistää? Yhtenäinen työasu symboloi yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luo joukkuehenkeä. Se muistuttaa, että olemme kaikki samalla viivalla. Työasuun pukeutuessa unohdetaan tittelit ja siviilielämän roolit. Työssä ei ole ”eri arvoja”, vaan jokainen on tasa-arvoinen, olipa sitten lääkäri, opettaja tai opiskelija. Tässä roolissa ainoa asia, jolla on merkitystä, on yhteinen päämäärä: auttaminen.

Kansalaisaloitteesta yhteisön sydämeksi Croce Verde Fermo syntyi vuonna 1982, kun paikalliset kansalaiset totesivat, että alue tarvitsee parempia hätäpalveluita. Yhdistys aloitti 50 vapaaehtoisen voimin, mutta nykyään sillä on yli 200 vapaaehtoista ja yli 2 500 kannatusjäsentä. Alkuperäisen ensihoidon lisäksi toiminta on laajentunut sosiaalipalveluihin, ja vuonna 2024 yhdistys toteutti yli 27 000 kuljetusta ja tapahtumaa. Yhdistyksessä työskentelee myös nuoria, jotka suorittavat vapaaehtoista kansalaispalvelua (Servizio Civile). Croce Verde Fermo ei ole pelkkä pelastuspalvelu, vaan ”kansalaisuuden koulu”, joka opettaa välittämistä, yhteisöllisyyttä ja ystävyyttä.

Mieleenpainuvia ja haastavia kokemuksia: Vapaaehtoistyö on vienyt minut paikkoihin ja tilanteisiin, joita en olisi koskaan osannut kuvitella. Olen kuljettanut ihmisiä hoitoihin ja auttanut hetkissä, joissa toiveet ovat kääntyneet pettymyksiksi. Matkoilla olen ollut mukana joskus hiljaa, tai tukevin sanoin, tärkeintä on aina olla läsnä. Hetkessä syntyvä yhteys voi olla juuri se, mitä toinen eniten tarvitsee.

Olen ollut mukana myös lukuisissa paikallisissa ja valtakunnallisissa tapahtumissa, joissa pelastajien rooli on ollut korvaamaton. Suurimpia tapahtumia, joihin olen voinut osallistua, ovat olleet Jova Beach Party Lido di Fermossa, paavi Franciscuksen valapäivä Vatikaanissa ja nuorten katolilaisten riemuvuoden juhla. Suomestakin oli saapunut paljon nuoria Roomaan viettämään riemuvuoden nuorten juhlaa.

Haastavista ajoista voi erityisesti mainita COVID-19-pandemian ajan. Työ oli tuolloin henkisesti hyvin raskasta, tunteet oli pinalla ja tuntematon pelotti. Kun puhelin pirahti keskuksessa, sydän hyppäsi kerran liikaa ja toivoin epäitsekkäästi, ettei kyse olisi ystävästä tai tutusta. Pysähdyin vain kolmeksi viikoksi tuolloin, hallituksen määräyksestä ja siksi, että mielenrauhani oli todella kovalla koetuksella. Olimmehan menettäneet jo useita rakkaita tuohon tuntemattomaan virukseen. Tuosta ajasta jäi paljon muistoja, joita en halua unohtaa.

Järjestömme osallistuu aktiivisesti myös luonnonkatastrofien jälkihoitoon. Marchen alueen maanjäristykset ja tulvat ovat tuoneet mukanaan paljon auttamisen tarvetta. Esimerkiksi Emilia Romagnan tulvakatastrofin aikaan olimme mukana auttamassa paikallisia asukkaita Senigallian Ostrassa. Vapautimme koteja, kellareita ja eläinsuojia mudasta ja vedestä. Työ oli fyysisesti raskasta, mutta samalla syvästi merkityksellistä, ja jokainen lapiointi, jokainen kohtaaminen muistutti siitä, miksi tätä työtä tehdään.

Yksi mieleenpainuvista tämä vuoden tapahtumista on Giubileo delle Confraternite ( katollisten maallikkojen ) tapaaminen, hengellisen yhteyden juhla, joka osui päivää ennen paavi Franciscuksen valapäivää. Tuhannet veljeskuntien jäsenet kokoontuivat yhteen Roomaan toukokuussa juhlimaan uskoa, yhteisöllisyyttä ja palvelutehtävää. Tämä oli todella vaikuttava tapahtuma. Kiireisin, mukavin ja taitoa vaativa tilaisuus oli varmasti Giubileo dei Giovani, meidät oli kutsuttu töihin kolmeksi päiväksi Roomaan. Tapahtumaan osallistui huimat 1,2 miljoonaa nuorta ympäri maailmaa. Se on sama määrä kuin jos Helsingin, Vantaan ja Espoon asukkaat olisivat kokoontuneet yhteen 96 hehtaarin alueelle. Tapahtuman aikana ymmärsin todella, että koulutukseni ja osaamiseni ei ole mennyt hukkaan. Nuo päivät olivat erittäin hektisiä ja antoisia, ja voin ylpeänä sanoa, että onnistuimme upeasti. Pieni yhteenveto tapahtuman laajuudesta: paikalla oli 10 lääkäriasemaa ja 43 ambulanssiryhmää. Turvallisuutta valvoi 15 000 vapaaehtoistyöntekijää ja lainvalvoja.

Mitä vapaaehtoistyö on opettanut minulle? Olen aina ollut luonteeltani avulias, auttavainen ja rohkea, ehkä se juontaa juurensa pitkästä partiotoiminnastani ja muusta järjestötyöstä. Silti juuri tämä vapaaehtoistyö on opettanut minulle jotakin enemmän: kärsivällisyyttä, empatiaa ja kykyä toimia paineen alla. Olen oppinut kohtaamaan ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa, hetkissä, joissa ihminen on kaikkein haavoittuvimmillaan. Olen oppinut, että voin luottaa toiseen ja jakaa vastuun. Jokainen kohtaaminen on ollut arvokas, ja osa niistä on jäänyt mieleeni niin vahvasti, etten usko unohtavani niitä koskaan.

Vuosien varrella Croce Verde on antanut minulle upeita ystäviä, ei vain työkavereita, vaan ihmisiä, joiden kanssa jaetaan elämää niin hyvässä kuin pahassa. Välillämme on syntynyt side, joka ei pelkästään rajoitu pelastustehtäviin. Kun elämä yllättää tai vuoro on raskas, tiedän, että vierelläni on ihmisiä, jotka ymmärtävät ja tukevat. Se on korvaamatonta.

Jos mietit, voisiko vapaaehtoistyö olla sinua varten, vastaan: kyllä. Se vaatii aikaa, sitoutumista, sisua ja sydäntä – mutta se antaa enemmän kuin osaat odottaa. Se antaa merkitystä, yhteyttä ja hetkiä, jotka jäävät sydämeen.

Omistan tämän artikkelin Arlando Orsolle kollegalle ja ystävälle, joka poistui keskuudestamme hiljattain. Hänen sitoutumisensa, lempeytensä ja halunsa auttaa jättivät jäljen, joka ei katoa. Jatkamme työtä, jota hän teki sydämellään, ja kannamme hänen muistoaan mukanamme jokaisessa vuorossa, hiljaisena voimana, joka kulkee rinnallamme.

Ciao “Orsosoccorso”!