Tasavallan päivänä ilmassa väreilee toivoa

Tasavallanpäivä Rooma

Kesäkuun toisena päivänä Italiassa juhlitaan tasavallan päivää, sillä kansanäänestys uudesta valtiomuodosta pidettiin 2. ja 3. kesäkuuta 1946, tasan 75 vuotta sitten. Italia oli hävinnyt toisen maailmansodan ja edessä oli jälleenrakennus, vielä konkreettisemmin kuin nyt koronaviruksen jäljiltä.

Nyt Ilmassa väreilee samankaltaista toivoa ja uuden alun odotusta kuin tuolloin.

Tätä kirjoittaessani le Frecce Tricolori -koneet harjoittelevat huomisaamuista Isänmaan alttarin ylilentoa varten, jättäen jälkeensä Italian juhlapäivänä kaikkialla liehuvien lippujen värit. Samalla presidentti Sergio Mattarella laskee seppeleen tuntemattoman sotilaan haudalle. Juhlallisuudet on karsittu minimiin, kuten jo viime vuonna, mutta näistä symboleista ei pandemiankaan vuoksi luovuta.

Iltapäivällä presidentin palatsi Quirinalen puutarha avataan yleisölle perinteistä konserttia varten.

Rajoitusten höllentyessä useampi naapurini on suunnannut pitkäksi viikonlopuksi pois Roomasta, ja perinteinen julkisen liikenteen lakko saatiin sovitettua mukavasti maanantaille kahden pyhän väliin…

Konkreettinen merkki paluusta normaaliin.

Teksti: Jatta Paakkinen
Kuva: Elina Koskinen