R niinkuin Rooma, R niin kuin Renato: er romano de Roma!

Syyskuista perjantaita oli odotettu! Idea lähteä Renato Zeron 70-vuotiskonserttiin syntyi helmikuun hämärissä kun maailmasta tuntui hävinneen kaikki hauska mitä suunnitella ja odottaa. 

Syyskuun loppu on muutenkin hyvä ajankohta käydä Roomassa, kun kesän tukalat helteet ovat ohi mutta ilma on silti kaunis ja aurinkoinen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis! Tai kaksi ärrää: Rooma ja Renato!

***

Circo Massimolle odotettiin täyttä katsomoa, pariakymmentä tuhatta sorcinoa, joiksi Renaton faneja kutsutaan.

Oli kaunis ilta, me olimme Maikun kanssa paikalla hyvissä ajoin ja seurasimme saapuvia ihmisiä, joiden keski-ikä oli yli 50 vuotta.

Renatolla on kyky yhdistää sukupolvia ja konserttiyleisössä näkyikin kolme sukupolvea käsittäviä seurueita, jotka osasivat ulkoa kaikki kappaleet ja elivät konserttia antaumuksella.

***

Renato ei pettänyt yleisöään.

Lavalla vuorottelivat kutsuvieraat jotka lauloivat duettoja isännän kanssa ja kertoivat tarinoita: Jovanotti, Neri Per Caso, Giorgio Panariello, Fabrizio Moro saivat kaikki hetkensä Renaton kanssa.

Ja mitä silmien ja korvien juhlaa se kaikki olikaan. Renato kertoi omaa taiteolijahistoriaansa yli 50 vuoden ajalta ja toisti, kuinka muusikkokollegat ”kadehtivat” häneltä hänen fanejaan, jotka ovat aivan omaa luokkaansa ja joita yhdistää Renaton elämänfilosofia.

Tämän mittakaavan megakonsertteja Renato Zero tulee tuskin enää järjestämään; 70-vuotiskonserttikin siirtyi kahdella vuodella covidin takia.

Tuntuu hienolta, että saimme olla mukana ja elää monipäiväisen konserttisarjan ensimmäisen illan ainutlaatuisen tunnelman.

***

Viikonloppumme Roomassa ei kuitenkaan päättynyt tähän. Katselimme ikuista kaupunkia, joka meidän molempien mielestä on muuttunut edukseen: Rooma tuntuu puhtaammalta ja inhimillisemmältä.

Me nautimme hyvästä ruoasta täysin siemauksin, ja Rooma tarjosi meille parastaan.

***

Lauantai-iltana ohjelmassa oli trattoria-ilta paikallisten suomalaisten seurassa, ja saimmepa veljeskansaakin pöytäämme, kun hääpäiväänsä Roomassa juhliva virolaispariskunta liittyi mukaan.

Kuka vielä sanoo, että suomalaiset ovat hiljaisia? Nauru ja puheensorina kaikui pitkin trattoriaa.

***

Ennen kotiinlähtoä sunnuntaina ehdimme vielä nähdä Hardianuksen temppelissä kolmiulotteisen filmin temppelin historiasta sen alkumetreiltä vuosituhansien läpi nykypäivään.

Kiinnostava päätös kiinnostavalle viikonlopulle.

Grazie ed arrivederci Roma!

Teksti: Elina Koskinen

Kuvat: Marjo Kaislasuo

Yhdessä
Renato Zero