Aattoillan ruokalistan suunnitteleminen on alkanut, tai onhan se alkanut jo viikkoja sitten, asummehan Italiassa, ja täällä hyvä ruoka ja sen perinteet ovat kovassa kurssissa, aina. Joulu, il Natale, on suomalais-italialaisessa perheessämme se vuoden tärkein juhla, la piu´ importante- assolutamente! Eli ei pelkkää riisipuuroa pataan kiehumaan, vaan tarkkaan harkittu, kaikkien vatsoja hivelevä, kieliä kutkuttava ja silmiä sulostuttava menù on saatava diplomaattisen harmonisesti kasaan. Ei helppo juttu ei, uskokaa pois, ja joulurauha pitäisi säilyttää, tontut tarkkailee ja joulupukki ei tule, jos rauha ei säily.
Lasten ollessa pieniä, tämä juttu kävi helpommin. Mamma päätti kaiken ja bambinit eli lapset söivät hyvällä halulla kaikkea. Meidän perheen milanolais-romagnalainen isä on tottunut miltei jo 30:n vuoden ajan suomalaisiin ruokiin, joten hänelle kuulemma ”käy kaikki”. Fantastico! 

Tänä jouluna kotiin palaa tyttäremme suoraan Pariisin pyörteistä, taatusti mielessään myös ranskalaiset ruoat. Mamma mia ja apua! Tiedän, että hänen listallaan ei ole Aurinkokuninkaan Versaillesin hovissa tarjottavia herkkuja, sillä kukkarot ovat Italiassakin aika tiukoilla rankkojen Covid- ja Putin-tragedioiden aalloilla. Eli malttia ruokalistan laatimisessa : hummeritkaan eivät matkaa Adrianmereltä Marecchia-jokea pitkin sen yläjuoksulle Altopoggion kukkulalla sijaitsevaan kotiimme.

Kalastus ei siis auta, koska kala on harvinaista herkkua seudullamme, jokien ammottaessa suurin piirtein kalattomina. Jopa kylämme pieni kalastusseura kävi viime kesänä Lapin joilla heittelemässä vapaa, joten siunatkoon Suomi meitä kalattomia. Eli, otamme ne pois ruokalistalta tänä jouluna ja teemme simppelin version. ”Less is more”, tekstailee minulle poikamme kaukonäköisesti, viimeksi vastauksena kysymykseeni ”mitä tuon sinulle Suomesta tuliaiseksi?” 

Lihaa eli carne, pyytävät lapset eli Camilla ja Diego sekä Camillan meillä jo viidettä joulua viettävä Andrea-poikaystävä naapurikunnasta. Teimme Whatsapp ryhmän, minne jokainen laittaa toivomuksen 24.12 aaton ruoista. Viime jouluna pöydässä oli kalaa ja kinkkua, suklaista tekemääni jouluhalkoa, karjalanpiirakoita jne. pottulooraa. Muistan, että minulla meni kolmisen tuntia herkullisen seppia-eli mustekalarisoton tekemiseen, koska ostin jättimäisen mustekalan suoraan kalakauppiaan autosta, joka tulee joka viikko kylällemme tuohon 3 km:n päähän ja lätkäisee eteesi suoraan hänen kalastaja veneestään saamansa saaliin. Mustekalasta lähti ensin silmät, kun kaivelin niitä pois, ja pitää olla varovainen, ettei muste räjähdä seinille tai päällesi, koska se pitää saada ehdottomasti talteen, sillä siitä tulee risottoon upea maku ja harmaanmusta väri. Nami. Hörhelöt eli tentacolit pitää myös käsitellä, yksitellen ottaa kova ”kelmu” pois ja tässä menee tunti..sekä useimmiten hermo. Siivotessa myös lopun tästä liukkaan niljakkaasta kalasta kylmän veden alla, käsien ollessa jo turtana kuten kalastajilla konsanaan tässä vaaditaan kärsivällisyyttä. Keitä sitten hela hoito kuumassa vedessä, heitä valkoviinipullon korkki (siis korkki materiaalista, ei metallinen) sekaan kiehuvaan veteen niin kalasta tulee pehmeämpi.Aamulla luin siis lasten toivomuksia: kinkku (yhdellä ”k”kirjaimella eli pitääkö minun tehdä vain puoli kinkkua vai onko Diego taas unohtanut viime vuodesta, että ”kinkku” – sanassa on kaksoiskonsonantti?), kotitekoista lasagnea ja suomalaisia korvapuusteja. Helppo nakki.

Camilla: ”suomalaista kinkkua ja mummin imellettyä perunalaatikkoa” . Rakas edesmennyt Helsingin Rauha- mummi ja pienelle paperi palaselle aikoinaan raapustamani pottulooran ohje. Muistan vielä sen hetken, kun hän saneli sitä minulle summamutikassa, eli siitä ei koskaan tule ihan samanlaista koska tarkat määrät puuttuvat, mutta nostalgia korvaa puutteet. Lisäksi toiveena : jotain mereneläviä. Jälkiruoaksi, come dolce, vadelma-suklaa cheesecake”. Tässä vaaditaan jo hermoja ja aikaa.

En laittanut miestäni ryhmään, joten tästä sekametelisopasta tulee vähemmän ongelmallinen, vaikka hän mitä luultavimmin on tänäkin vuonna ”kaikki käy-linjalla”, jos vanhat merkit pitävät paikkansa ja mitä ilmeisimmin pitävät, koska hänkin on vanhentunut taas jo vuodella (huom. lukijoille: erittäin epäluotettava tilastollinen ennustus). Ai niin, tähtitorttuja ja omatekoisia piparkakkuja ei voi ohittaa, eikä mauste glögiä juotuna perinteisistä sinisistä Tsaikka-laseista. Marimekko-pöytäliina ja Iittalan kynttilät pöydälle, kaikki saatu ihanilta ystäviltä ja sukulaisilta Suomesta. Ja äitini ”vain juhlatilaisuuksiin” esiin ottamat hopeiset haarukat ja veitset. 

Kinkku on siis ykkössijalla, joten varaus vaan menemään läheiseen luomuliha tilalle pienelle vuorelle Montecopioloon, mistä löysin parhaan lihaköntin viimekin jouluna. Toivon, ettei lunta sada juuri joulun alus päivinä, muuten tulee hankala nousu 1300:n metrin korkeudelle sitä noutamaan, vaikka meidän Fiatissa onkin kitkarenkaat alla ja lumiketjut aina varalla myös. Rimpautan sinne muutamaa päivää ennen aattoa, pyydän leikkaamaan ja laittamaan ”cosciotto di maiale” eli kinkun potkan n. 6 kg riittänee. Maku on mahtava. Sitten panen sen suolaan läheisessä San Marinossa asuvan suomalaisen Hilkka-ystäväni ohjeen mukaisesti kolmisen päivää ennen uuniin tökkäämistä. Kinkkukastikkeen teen omasta päästäni joka vuosi, aina erilaisen. Tähän kyytipojaksi otamme paikallista punaviintä. Saattaapa olla, että myös rakkaiden naapureidemme Anun ja Tonyn tuomat Kukko-kaljatölkit kruunaavat kinkkuskenaarion. 

Potut eli patate, saadaan yläkylän Francescon ”suoramyyntipisteestä” eli hänen perunakellaristaan. Francesco-poika ei viihtynyt tehtaassa töissä, kuten isä oli toivonut, ja aloitti viljelemään kaikenlaista kotitalonsa puutarhassa, laajentaen aluetta aina vuosi vuodelta vähän kaikkien lähellä asuvien pappojen ja mammojen maille, vuokraten niitä siis heiltä, jotka eivät enää itse jaksa kylvää ja kasvatella. Taatusti luomua. Francescon kalkkunatkin ovat niin julmetun isoja, että kierrän ne aina kaukaa, koska ne tuijottavat todella pelottavan näköisesti ja kiljuen- aavistaen ehkä, että ”Thanksgiving tai viimeistään joulu” voivat olla heille tappavan kohtalokkaita. 

Lattu-maksalaatikko tai rosolli eivät ole ilmeisesti suomalais-italialaiseen makuun, joten niitä en enää tee. Cappelletti-ja muukin pasta on varsinaista näpräämistä, mutta ne voi tehdä vaikkapa yhdessä, niin menee nopeammin. Joskus olemme vääntäneet niitä naapurin mummon kanssa tai ystäväporukalla. Luulen, että Herran Vuonna 2022 marssin suoraan ravintolassa työskentelevän Silvia-ystävättäreni kotiin ja pyydän häntä valmistamaan ne meille. Ah, ihana nykyaika. Laiskuus on joskus voitto koko perheelle. Rentoutunut äiti on ihana näky! Cappelletit ovat maukkaita erityisesti lihaliemessä, jonka teen alusta alkaen itse, ostamalla eri lihojen paloja, luita ja keittämällä ne porkkanan, sipulin, sellerin ja laakerinlehden kera isossa määrässä vettä. Ja kauan. Vähän mustapippuria sekaan, katajanmarjoja ja suolaa. Päälle voi raastaa parmesaanijuustoa, sitten kun keitto on valmis pastojen kelluen siinä houkuttelevasti. 

Cappellettien sisällähän on ravitsevia ja kalliita ainesosia, ja siksi niitä syötiin ennen vanhaan vain jouluna tai harvoin. Vasikan/lehmän/possunlihaa ja cappone eli salvokukkoa, kananmunia, parmesaanijuustoa jne. 

Alkupaloja on tehtävä. Crostini eli paahdetut pienet Toscanan leipäset eri levitteillä ilmestyvät pöytäämme. Vihannes-, tomaatti- ja liha tyyppisiä herkku levitteitä saa myös läheisen Sansepolcron kaupungin herkkumyymälöistä. Suuntaan sinne. Asumme puolessa välissä Toscanan ja Emilia-Romagnan läänien palveluita, eli välillä haemme tuotteita ja eri makuja sieltä, minne nenä halajaa. Juustoja syömme alkupaloina, joten pecorino juusto ja läheisen Toscanan Luisella-rouvan pienen maatilan käsin poimitut marjat, kukat jne. ja niistä tehdyt hillot sivellään juusto siivujen päälle. Kaikki kulautetaan alas tänä vuonna KIR-royalin eli mustaherukkalikööri tipalla säväystä tuomaan olevaan italialaiseen proseccoon, anteeksi vaan Champagne, mutta meidän on ostettava paikallisia viinejä. Ihan ”pakko”. 

Gratinoidut vihannekset on helppo tehdä, ja niitä käytetään paljon alueellamme. Tomaatti, munakoiso, zucchini eli kesäkurpitsa ja peperone eli paprika vaan puolitetaan ja tungetaan pintaan raastettua toscanan kuivaa leipämössöä, johon on sekoitettu suolaa, EVO oliiviöljyä, tuoretta persiljaa sekä valkosipulin kynttä. 

Tästähän ei puutu muuta kuin se jälkkäri. Tänä vuonna suklaamousse tekee debyytin pöytään suklaa cantuccinit kera. Jätämme kakun seuraavaan päivään ettei tule ylen syötyä. Cantuccinit ovat taivaallisen ihania manteli/suklaakeksejä, perinteisiä Toscanan herkkuja. Niitä napostellaan pyhän viinin eli Vin Santon kera. Aina pitää olla pieni pullo tätä Pyhää Viiniä kaapissa, sanoi ystäväni Tulio Toscanan viinitilalta, vaikka yllätysvieraita varten. Kaada tilkka pieneen liköörilasiin tätä makeaa, suloisen tummankeltaista viiniä ystävyyden ja vieraanvaraisuuden eleenä. Juuri sopiva siis jouluunkin. Mikäs sen pyhempää? 

Makoisaa joulun odotusta ja ruokalistan valmistelua Altopoggion väeltä! www.italianoppaasi.fi

*Kaupallinen yhteistyö