
Viilennä itsesi Hugolla ja panzanellalla

Kuuma, ei jaksa laittaa ruokaa, ei huvita mennä ravintolaan… jopa normiaperitiivi kyllästyttää.
Mitä ihmettä tässä kuumuudessa voisi syödä ja juoda, että saisi olonsa viilenemään?
***
Ota mallia Keski-Italian nopeasta ja helposta kesäkaksikosta:
Toscanan panzanella ja Hugo-aperitiivi saavat sinut kummasti virkistymään.
***
Panzanellassa näyttelee pääosaa kuiva, vanha leipä, sillä Italiassa on ollut todella kovia aikoja ja silloin pienetkin leivänmuruset olivat kultaakin arvokkaampia.
Mitään ei heitetty pois, ja kasvimaalta otettiin kaikki ilolla käyttöön.
***
Panzanellasta on monta muunnosta.
Sen voi tehdä esimerkiksi kuten naapurini Palmina-rouva, joka käyttää ainakin kahdeksaa sellaista vihannesta, joita kasvimaalta löytyy keskikesällä.
Ideana on siis se, että kaikki otetaan käytöön pieniksi paloiksi leikattuina.
Näin valmistettuna kaikki vihannekset sopivat kumman hyvin keskenään – ja sopu vallitsee sekä pöydässä että vatsassa!
***
Ennen vanhaan leipä oli edullista. Vilja kuului maisemaan, joten siitä tehty leipä oli arvokas ruokapöydän jokapäiväinen vieras ja vatsan täyte.
Lihaa syötiin harvoin, koska se oli kallista.
Naapurini mummu Pennabillissä kertoi, että viikonloppuna ”herkkuaterialla” maaseudulla ensin söivät miehet jakaen yhden pihvin siivuiksi.
Seuraavaksi raskaana olevat naiset söivät sen, mitä lihasta jäi jäljelle, jotta jaksaisivat tehdä paremmin töitä, ja vauveli kasvaisi paremmin.
Silloin ei ollut mahdollisuuksia eikä aikaa miettiä dieettejä tai valmistella drinkkejä.
Olkaamme onnellisia, ystävät, että ajat ovat meillä paremmat ruoan runsauden ja helpon saatavuuden suhteen eli ei valiteta jos ”puuttuu” jotain kaapista vaan kipaistaan hymysuin lähimpään markettiin tai kasvimaalle.
***
Aloitetaan siis panzanellasta joka sopii niin brunssiin, lounaalle, illalliselle tai yöpalaksi – eikä ole hinnalla pilattu.
Tämä ohje sopii noin puolen kilon leivälle.

Kaiva leipäkaapista lievästi kuiva, vanha leipä.
Suolaton, Toscanan tyylinen vaalea maalaisleipä sopii tähän mainiosti, ranskanleipä tai patonki eivät aja samaa asiaa.
Leikkaa leipä noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Lado siivut vierekkäin matalaan, reunalliseen astiaan.
Sekoita keskenään noin 200 ml viileää vettä ja noin 50 ml valkoviinietikkaa.
Kostuta leipäviipaleet seoksella.
Anna leipien levätä vähintään viitisen minuuttia.
Lepoaika riippuu siitä, miten kuivaa leipää käytät. Saatat tarvita lepäämiseen jopa 20 minuuttia.
Painele välillä leipää ja kokeile kosteusaste. Leipä ei saa olla ”lilluvaa”.
***
Pilko vihannekset: sipulia, kurkkua, tomaatteja.
Leikkaa ohuiksi siivuiksi iso, punainen sipuli. Voit käyttää myös muita sipuleita, mutta vältä keltaista sipulia sen kitkeryyden takia.
Poista kurkusta siemenet, pilko se sitten kuutioiksi.
Pilko myös 300-400 grammaa tomaatteja. Mitä pienempiä ja makeampia tomaatteja käytät, sen parempi.
***
Purista sitten leipä kuivaksi. Voit käyttää käsiäsi tai tehdä kuten naapurin mummoni, joka laittaa leivät sideharson sisään ja puristaa sitten kosteuden pois.
Ole huolellinen, sillä tämä on se vaikein hetki, vaikka se saattaakin vaikuttaa helpolta, sillä leipä ei saa olla liian kuiva eikä liian kostea.
Ripottele seuraavaksi leipä isoon kulhoon kuten ”hiekkasade”.
***
Lisää leivän sekaan sipuli ja sekoita käsin.
Lisää sitten muut ainekset.
Halutessasi voit lisätä mukaan myös esimerkiksi salaattia, selleriä, porkkanaa tai muuta sinulle mieluisaa vihannesta.
Tärkeintä on, että kaikki vihannekset on pilkottu pieneksi eikä joukossa ole isoja kokkareita.
***
Seuraavaksi tarvitset basilikaa.
Ilman ”taikabasilikaa” panzanella ei ole panzanella.
Revi lehdet sekaan käsin ja sekoita.
Revityssä basilikassa aromit säilyvät näin paremmin kuin veitsellä leikatussa.
***
Lykkää koko komeus jääkaappiin lepäämään ja viilentymään ainakin tunniksi.
Ennen tarjoilua lisää panzanellaan runsaasti suolaa sekä ripaus mustapippuria, loraus valkoviinietikkaa ja talon parasta extra vergine oliiviöljyä.
(Älä edes harkitse käyttäväsi rypsiöljyä!)
***
Nyt on aika tehdä Hugo-aperitiivi.
Tarvitset siihen kuivaa kuohuviiniä, seljankukkamehua, sitruunaa tai limeä sekä mintunlehtiä.

Nappaa jääkaapista pullollinen kuivaa kuohuviiniä.
(Mitä parempi viini, sitä onnistuneempi lopputulos.)
Laita lasiin jääpaloja, kaada päälle ¼ desilitraa seljankukkamehua ja täytä loput lasista kuohuviinillä.
Sekoita ja nosta lasiin pari mintunlehteä tuomaan makua.
Viimeistele aperitiivi sitruuna- tai limesiivulla.
***
Hugon alkoholittomassa versiossa kuohuviinin voi korvata tonic-vedellä tai esimerkiksi vissyntyyppisellä kuplajuomalla.
***
Buon appetito! Nautinnollisia kesäpäiviä kaikille!
Teksti ja kuvat: Virpi Virta