“Pienessä kunnassa pitää tehdä vähän kaikkea”

Virpi Virta

Viisi vuotta sitten Virpi Virta valittiin ensimmäisenä ulkomaalaisena Pennabillin kunnanvaltuustoon, vaikka osa äänistä jouduttiin hylkäämään, koska ehdokkaan nimi oli kirjoitettu väärin.

“Tykkään häärätä paikoissa, joissa tarvitaan apua ja uusia ideoita – ja erityisesti ideoiden konkreettista toteuttamista.

Turismin ja perheemme asuinseudun Montefeltron asiat ovat lähellä sydäntäni, koska tämä jo renessanssiajan kuuluisimpien maalareiden ihailema alue on jäänyt vaille ansaitsemaansa huomiota, kun massaturismipaikat ovat ottaneet kärkisijoja lomista päätettäessä.

Uusimman tutkimuksen mukaan Leonardo da Vinci maalasi täältä Monna Lisan taustamaiseman, ja myös renessanssiajan maalaustaiteen ja matematiikan nero Piero della Francesca työskenteli täällä.

Näille paikoille on rakennettu niin sanottuja renessanssiajan ulkoilmaparvekkeita, joilta voi ihailla infotauluissa esitettyjen kuuluisien taulujen taustamaisemia näin 600 vuoden jälkeen livenä.

Tunnelma jää upeana muistona mieleen, ei siinä sen kummemmin souveniireja tarvitse ostella.

Tuon tänne suomalaisten matkanjärjestäjien kautta maalausryhmiä, suunnittelen ryhmille viikon ohjelman ja toimin oppaana lähikaupungeissa, kuten Urbinossa ja San Leossa.

Oppilaat maalaavat opettajan johdolla quassi- ja akvarellitekniikalla näitä upeita maisemia – tietysti hyvien, tarkasti valittujen ravintoloiden tarjonnan avittamana.

Ulkona maalatessa oppii vapaammin ja rennommin.

Osallistujat ovat sanoneet, että he uskaltavat kysyä vapaammin neuvoja ja saavat ideoita, koska aistit ja kokemukset ovat aivan käsin kosketeltavissa eikä opetus tapahdu neljän seinän sisällä kännykästä kuvaa katsellen…

Esimerkiksi Johanna Oras Akatemia on tullut tänne maalaamaan ja palaa uudestaan.

Toivotankin kaikki tervetulleeksi mukaan.

Pienillä kylillä on paljon tarjottavaa

Turisteja löytää helposti hittipaikkoihin, kuten Firenzeen tai Roomaan, mutta myös Keski-Italian pienillä kylillä on paljon tarjottavaa esimerkiksi kulttuurissa.

Jos näistä paikoista ei kerrota, alueemme jää aina sivuun. Niin myös asukkaiden kehitysmahdollisuudet. Tämä on oravanpyörä: nuoret lähtevät suuriin kaupunkeihin työn toivossa ja kaupungit ylipakkautuvat.

Erityisesti korona-viruksen aikana tunsimme olevamme täällä luksusasemassa: luonnonrauhassa ilman suurta pelkoa näin harvaan asutulla alueella, palvelujen riittäessä kaikille alueen asukkaille. 

Puhdas ilma ja luonto mahdollistavat korkealaatuiset tuotteet ja raaka-aineet edullisin hinnoin.

Täällä ei ole jonoja teillä eikä kaupoissa, museoissa tai ravintoloissa 

Tämä kaikki vetää myös turisteja puoleensa: niitä pieniä ryhmiä, jotka ovat juuri ideaalin kokoisia inhimillisesti suuriin, mutta kooltaan pieniin paikkoihin.

Montefeltro on juuri sopiva esimerkiksi päiväretkiin vaikka Firenzeä tai Urbinoa ajatellen.

Kylämme Pennabilli on ollut jo etruskiajoista lähtien asutettuna ja sen alue levittäytyy laajalle, vaikka asukasluku vähenee vuosittain, kun nuoret lähtevät opiskelemaan esimerkiksi läheisiin yliopistokaupunkeihin Urbinoon, Forliin ja Bolognaan.

Toivon, että trendiä voidaan hieman taivuttaa ja saamme paluumuuttajia seudullemme.

Maaseudulla ei enää pärjää pelkästään viljan myynnillä ja heinähommilla vaan vaaditaan pari erilaista ammattia.

Pienessä kunnassa pitää osata tehdä vähän kaikkea.

Esimerkiksi kunnanjohtajamme Mauro osaa myös leikata ruohoa ja laittaa jopa asfalttia teille.

Ei palkkaa valtuustotyöstä

Viisi vuotta sitten nykyinen kunnanjohtajamme Mauro koputti ovellemme ja pyysi mukaan alkavaan kuntavaalikampanjaan ja hoitamaan turismia Pennabillin 3000 asukkaan kuntaan.

Saimme murskavoiton vaaleissa ja tarpeeksi ääniä, vaikka kolmisenkymmentä saamistani äänistä hylättiin, koska nimeni oli kirjoitettu väärin.

Täällä Virpi Virta on erittäin hankala nimi muistaa ja varsinkin vanhemmalle polvelle kirjoittaa oikein. 

Paperisota oli kieltämättä melkoinen, ennen kuin saimme kaikki luvat kuntoon ehdokkuuttani varten.

Suomen maistraatti ja kääntäjät joutuivat tekemään kiireessä papereita, ja kuriiri lennätti paperit paikalle sinä päivänä, kun ehdokkuuteni kirjautuminen umpeutui.

Nyt olen viimeistä vuotta Pennabillin kunnanvaltuustossa ja turismivastaavana.

Olen kieltäytynyt palkasta ja korvauksista koko valtuustoaikani, koska kuntamme on jo ylivelkaantunut suurimmaksi osaksi menneisyydessä tehtyjen huonojen päätösten takia. Palkkani on annettu kunnan vähäosaisille.

Ensin täytyi luututa Bascion torni

Olen ensimmäinen ulkomaalainen kunnanvaltuuston jäsen ja ”assessore” Pennabillin kunnan historiassa. 

Ehkä joku hunni tai vandaali oli aikoinaan ottanut samat vapaudet kuin minulla on ollut, mutta tästä ei ole kunnan- tai kirkonkirjoissa tietoa.

Olen saanut valtuutettuna vapaat kädet toteuttaa turismia, mutta politiikka ja byrokratia ovat laittaneet paljon esteitä jopa näin pienessä kunnassa.

Tuntuu siltä, että aika oli juossut liikaa eteenpäin jo siitä hetkestä alkaen, kun olisi pitänyt toimia täysillä.

Läänimme varat jäävät 95-prosenttisesti Adrianmeren rannan hotelleja ja ravintoloita edustavalle alueelle, mikä on järjellä ajatellen ymmärrettävää, mutta sisämaa voi myös tarjota paljon, jos siihen halutaan ja ymmärretään panostaa. 

Annan tästä valtuustokaudesta erityisesti risuja, mutta kaikki kokemus on opettavaista.

Pienissä kunnissa on vaikeaa tehdä merkittäviä uudistuksia, jos tukena ei ole riittävästi tietoa, taitoa ja taloudellisia resursseja.

Olen tehnyt, minkä olen pystynyt, ja olen siitä tyytyväinen. Niin ovat luultavasti myös alueemme asukkaat.

Avasin 1200-luvun Bascion historiallisen tornin. Aloitin luuttuamalla tornin siistiksi, laittamalla sisälle valaistuksen ja usuttamalla kunnan työntekijät leikkaamaan villiintyneen ruohikon tornin ympäriltä.

Järjestin torniin joka kesäisen taidenäyttelyn paikallisten taiteilijoiden avulla.

Näyttelyiden teemat vaihtelivat muovin kierrätyksestä aina sarjakuvakirjoihin.

Uteliaita kävijöitä riitti, ja välillä istuin siellä itsekin pitäen ovia auki mahdollisille vierailijoille.

Järjestin myös ensimmäistä kertaa yhdessä Pennabillin syrjäisessä 1000-luvulta olevassa kirkossa klassisen musiikin konsertin naapurikunnan maestro Ubaldon kanssa.

Konsertin esiintyjät olivat japanilaisia oopperalaulun opiskelijoita Italian musiikkiakatemian kesäkurssilta.

Kirkkoon oli saatava flyygeli japanilaista säestäjää varten, muuten konserttia ei olisi voinut pitää.

Napit olivat mennä vastakkain Pennabillin kunnan taloushallinnon vastaavan kanssa, koska vaadin flyygelin vuokraukseen rahat.

Sain periksi ja flyygeli raahattiin ensimmäistä kertaa tämän kirkon historiassa kirkon roomalaisajan pääovista juhlallisesti sisään.

Penkit olivat täynnä uteliaita pennabillilaisia ja nautimme konsertista. 

Yritän tuoda mahdollisimman paljon suomalaisia ryhmiä Pennabillin ja Montefeltroon, joten tämä on minun ”missione” lahjana koko alueelle ja sen yrittäjille sekä nuorille, joille näin voi tulla myös uusia ideoita uusista ammateista ja halu jäädä asumaan tälle kauniille alueelle.

Onnellisuuteen tarvittavat ainekset

Italiassa hienoa on loputon taiteiden, kulttuurin ja enogastronomisten helmien aarrearkku, ”al cielo aperto” eli taivaan alla.

Kotimaan matkailuun ja Italian tarjoamaan luonnon monimuotoisuuden tutkimiseen ei riitä edes ihmiselämän pituus. 

Jäätiköistä tulivuoriin ja kaikkea siltä väliltä: meret, joet, järvet… rauhallisen maaseudun hiljaisuutta tai maailman kuuluisimpia kaupunkeja suhteellisen pienin välimatkoin.

Kun tähän kaikkeen lisätään vielä ilmasto ja sen armas aurinko ja lämpö sekä täällä asuvien ihmisten sydämellisyys, välittömyys ja auttamisalttius, niin eiköhän onnellisuuteen tarvittavat ainekset ole kivasti koossa korissasi.

Nämä kaikki auttavat jaksamaan esteidenkin yli.

Voisin helposti lisätä listaa, mutta nämä ovat mielestäni ne pääasiat, jotka työntävät Italiaa eteenpäin kuin gondolieerit Venetsian laguunissa ajokkejaan. Sekä yksilötasolla että turismia ajatellen.

Aloita omasta tavastasi ajatella

Jokaisesta maailman maasta löytyy asioita, joiden haluaisit olevan toisin, mutta jokaisella meillä on mahdollisuus itse vaikuttaa niihin asioihin – vaikka edes hiukkasen verran. 

Kerron esimerkkinä kokemukseni, kun muutimme kaupungista pieneen vuoristokaupunki Pennabilliin ja sen haja-asutusseudulle, jossa suurin osa asukkaista on sukua keskenään ja aina siellä asuneita. Monet asukkaista eivät ole käyneet Pennabillia pidemmällä eivätkä kaipaakaan muuta elämäänsä kuin oman kylän juttuja ja tasaisuutta.

Liityin heti muutettuamme kylämme ystävyysseuraan.

Maalasin ensitöikseni kylätoimikunnan vanhan kesäparakin/kioskin uuteen uskoon, ja panin mieheni avulla toimeen kylän urheilukentällä ilmaiset rullaluistelukurssit kaikille halukkaille opettajan johdolla. 

Tämä oli parin kesän hitti ja siitä tehtiin myös paikallislehtiin juttuja.

Järjestin myös Pidä kadunvarret puhtaana -kampanjan. Keräsimme perheiden avulla (pienet ja isot mukana) autoilijoiden heittelemät roskat kasaan teiden varsilta pienen palkinnon kera isoimman jätesäkin täyttäneille. 

Sain kasaan satapäin nimiä koputtelemalla kyläläisten oville ja keräämällä nimiä addressiin,  jonka avulla Pennabillin edellinen kunnanjohto pyysi lääniä korjaamaan koulubussien käyttämän tien, jonka maanvyöry oli katkaissut vuosikausia aiemmin.

Saimme korjaamiseen kunnollisen rahoituksen, tie avattiin ja koulureitti lyheni lapsille varttitunnilla.

Nämä siis esimerkkeinä siitä, miten pienet asiat voi korjata yhteistuumin ja ilo on kaikille iso. 

Jos tuntuu, että jotkut asiat Italiassa “mättävät”, voisi pikemminkin ajatella, että onko omassa ajatusmaailmassa tai toimintamallissasi jotain, mitä voisit liikuttaa uuteen suuntaan, ettei ”mättäisi” niin paljon. 

Tämän antaisin vinkkinä Italiaan tai mihin tahansa ulkomaille muuttaville.

Aloita itsestäsi ja omasta tavastasi ajatella.

Voit rakentaa pienen Suomen kotiisi, saunoa ja syödä ruisleipää ja salmiakkia aamusta iltaan, mutta pitkän päälle asuinmaasi kulttuuri, perinteet ja asukkaat vetävät aina pidemmän korren ja se on aivan oikein.

Muuten häviäisi se monimuotoisuus ja aitous, joka vetää meitä myös muuttamaan ulkomaille ja tutustumaan eri kulttuureihin, eikö totta?

Hyvässä ja pahassa.

Tulikärpästen tanssia ja kaskaiden soittoa

Suomi on aina sydämessäni ja DNA:ni on suomalainen, vaikka sitä vuosien mittaan alkaa muistuttaa asuinmaataan yhä enemmän kuin koira omistajaansa.

Olen noin puolessa välissä elämäni vuosia, jotka olen jakanut Suomen ja Italian välillä: 24 plus 27.

Onneksi asun maassa, josta yleensä tykätään Suomessa eli ystäväni ja sukulaiseni tulevat tapaamaan minua lomillaan.

Ostimme alunperin kaksi maalaistaloa Toscanan rajalta juuri siksi, että ystävillä ja sukulaisilla olisi lähellämme majoitustilaa. 

Myöhemmin muunsimme talot loma-asunnoiksi ja nyt vuokraan kotimme vieressä sijaitsevaa toscanalaiseen tyyliin täysin kunnostettua maalaistaloa, Altopoggio.

Meillä on aina tilaa kaikille, emme koskaan myy ei-oota.

Jokaisella on oma pihansa, jossa voi nauttia hiljaisuudesta ja katsella tulikärpästen tanssia kaskaiden soittaessa konserttiaan tähtitaivaan alla.

Rakastamme tätä pientä kukkulaamme maaseudun rauhassa.

Karjalanpiirakoita, Svinhufvudin kakkua ja savukalaa

Jos kova Suomi-ikävä yllättää minut, niin suora lento lähimmältä kentältä on kolme tuntia Helsinkiin eli 3000 kilometriä taittuu hetkessä.

Yleensä käyn kerran vuodessa Suomessa edustamassa Montefeltroa matkamessuilla.

Siinä yhteydessä maistan karjalanpiirakoita sekä Svinhufvudin kakkua ja tietysti ihanaa savustettua kalaa, jota ei saa täältä.

Kokoamme ison sukumme kasaan ja järjestämme yhteistapaamisen aina eri paikassa.

Jos saisin toivoa jotain tänne Suomesta, niin haluaisin lapsuuteni kesien ihanat järvimaisemat ja sen tunnelman Lohjalta sen yltäkylläisine sieni-ja marjametsineen sekä talven lumet ja juuri sen tietyn sinisen taivaan värit, jotka näkyvät vain Suomessa. 

Ja tietysti ne Suomen museot… Hvitträsk ja muut kauniit merenrantamuseot, vanhat kartanot ruukkeineen.

Ennakkoluuloista ensimmäinen: siesta

Luulen, että monet ulkosuomalaiset ovat samaa mieltä kanssani, jos sanon, että Suomen media osaa suurimmaksi osaksi tuoda aika ikävästi esiin Italian negatiiviset puolet ja tapahtumat, monesti liioitellen ja yksipuolisesti esitellen.

Tämä saa meissä ulkosuomalaisissa esiin turhautumista ja ikävää mieltä.

Otan esimerkiksi ensimmäisenä mieleen tulevan ennakkoluulon eli siestan – sanan, joka ei edes tule Italiasta vaan Espanjasta.

Monet suomalaiset ovat jo matkaillessaan Italiassa huomanneet, että täällä ei oikein ehditä torkkumaan siestoja, koska Italian minimipalkoilla ja aina vain vaikeutuvassa taloudellisessa tilanteessa työmarkkinat eivät salli tällaista luksusta.

Olen työskennellyt kuusi vuotta Milanossa, missä ajatellaan 99-prosenttisesti työtä – ja työtä myös tehdään 7/7 tai korkeintaan sunnuntait omistetaan vapaa-ajalle.

Työtunteja ei lasketa eikä niistä makseta ylityökorvauksia.

Vuosilomat on tiivistetty viikkoon elokuussa. 

Nyt puolestani yleistän, mutta näin viestini ymmärretään paremmin.

Italian läänit ovat kovin erilaisia, niissä asuvat ihmiset ajattelevat ja toimivat hyvin eri lailla.

Pohjoinen, Keski-Italia ja köyhin etelä ovat olleet eri asemissa jo historian alusta, ikävä kyllä. Näin myös eri alueilla syntyvät ja asuvat ihmiset joutuvat ja tottuvat eri asemiin.

Joka puolella ei ole työtä eikä Italian valtiolla ole mahdollisuuksia auttaa samalla lailla eri asemassa olevia.

60 miljoonaa italialaista ei ole sama kuin alle kuusi miljoonaa suomalaista.

Osin vanhentunut ja jumiutunut lainsäädäntö, joka osaksi juontaa roomalaisten aikoihin, hankaloittaa tilannetta ja jättää porsaanreikiä, pyörittää ja lisää byrokratian pyörien vauhtia  – tai sanoisinko hidastuttaa niitä. 

Se, joka yrittää mennä liian nopeasti niitä rattaita putsaamaan, voi jäädä pahasti niiden väliin.

EU on tuonut paljon hyvää, uudistuksia tulee, lakeja selkeytetään ja noudatetaan, ihmiset yrittävät tehdä parhaansa, mutta Italian kirjava historia ja siitä johtuva ihmisten erilaisuus ja jopa ilmasto tekevät tästä kansasta erilaisen jo ajattelutavaltaan.

Siksi täällä syntyivät nerot, jotka muuttivat maailman historiaa ja jättivät jälkipolville perinnön, jota kaikki haluavat tulla katsomaan, kuuntelemaan, lukemaan ja maistamaan.

Italialainen on keksijä- ja selviytyjätyyppi, vaikka ehkä joskus viime tipassa. Hyvässä ja pahassa, myös tässä pätee sama lause.

Italiassa osataan tehdä, jos siihen on mahdollisuudet. Meidän on osattava monta ammattia, näin työ ja koti on turvattu. Yksi ammatti ei enää riitä nyky-Italiassa pärjäämiseen. Se pitää myös mielen virkeänä. 

Jätetään ne iltapäiväunet eläkeläisille, jotka ovat ne ansainneet varsinkin kuumassa etelän ilmastossa.

Lääkärillä on aikaa puhua kanssasi

Nostan hattua italialaisille.

Meille Covid-19 tuli ensin, emme sitä halunneet emmekä olleet siihen syypäitä.

Tilanne näin suuresti kansoitetussa maassa ei ollut helppo. Voimme ajatella vaikkapa mustan ruton aikoja: epävarmuus ”vihollisesta”, joka ei ollut näkyvä eikä sen hoidosta ollut tietoa. 

Alueellamme on noudatettu tarkasti sääntöjä ja näin ollen tilanne ei ole koskaan ollut katastrofaalinen Montefeltrossa.

Toivon, että rokotusten tahti pysyy näin hyvänä, että saamme tämän vuoden aikana yliotteen ja Covid-19 tainnutetaan.

Kylämme lääkäri herra Donatilla on 1500 potilasta ja hänellä on aikaa jokaisen vaivojen kuuntelemiseen; hän käy jopa kodeissa, jos potilas ei esimerkiksi kovan kuumeen takia pääse vastaanotolle.

Vastaanottopaikkoja herra Donatilla on Pennabillissa kolme ja hän on niissä tavoitettavissa kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaisin.

Meillä ei lojuta odottamassa missään käytävillä vaan pääset heti lääkärin luokse, maksimi jonotusaika ilman varausta on kaksi tuntia.

Tämä on niitä pienten paikkojen luksuksia.

Lääkärillä on myös aikaa puhua kanssasi. Näin hän tietää kunkin perheen yleistilanteen, ja osaa ehkä auttaa vaivoissa, jotka juontavat juurensa muualta. 

Covid-aikana herra Donati sairastui myös itse, kuten oli odotettavissakin, mutta pääsi toipui, kuten monet Italian rohkeat terveydenhuollon työntekijät. 

Covid on saanut aikaan hyvääkin; etätyötä on alettu arvostaa enemmän. Luonnon arvostaminen ja paluumuutto maalle ovat nyt trendejä.

Siispä tervetuloa Safe by Nature Montefeltroon!”

Teksti: Virpi Virta

Virpi Virran blogista löytyy joka perjantai uusi juttu Montefeltron alueelta kuvien ja videoiden kera. Löydät blogin osoitteesta www.italianoppaasi.fi

Altopoggion sivustolle pääset tästä linkistä: www.altopoggio.it