Vuokko löysi anopistaan liittolaisen

Vuokko, Marchen suomalaiset

Kuka voisi olla sopivampi kertomaan elämästään Italiassa kuin Vuokko, 82, joka on vanhin Marchen suomalaisista?

Ei kukaan.

60 vuotta kiteytettynä tunnin jutteluhetkeen ei ole paljon, mutta Vuokko kertoi vaiheistaan värikkäästi, ja hänen elämänsä on oikea seikkailu.

***

Vuokko tapasi tulevan miehensä Lontoossa. 

Vuokon palattua Suomeen pariskunta oli ajalle tyypillisesti tiiviissä kirjeenvaihdossa.

Lopulta Vuokon päähänpisto lähteä Italiaan tapaamaan kirjeystäväänsä koitui kohtalokkaaksi: hän tuli, näki ja jäi.

Vuokko kertoo, että pohjoismaalaisilla naisilla oli silloin vapaamielisten naisten maine, mutta miehen perhe otti hänet hyvin vastaan, ja anopissaan hän löysi liittolaisen pienen paikkakunnan, Fabrianon, ennakkoluuloja vastaan.

”Itse asiassa olin anopilleni mieluisampi kuin italialainen miniä”, Vuokko nauraa.

1950-luvulla Suomi oli Italiaa edellä naisten oikeuksissa, ja Vuokko koki, että Italiassa naiset olivat usein toisen luokan kansalaisia, joiden mielipiteitä ei kuunneltu.

***

Kuuden vuoden aikana Vuokko sai neljä tytärtä.

Elämä pyöri pääasiassa perheen ympärillä eikä Vuokolla ollut aikaa lukea sanomalehtiä eikä seurata maailman tapahtumia samalla tavalla kuin oli lapsuudenkodissaan tottunut tekemään.

Aviomiehen työ vei perheen 40 päivän ikäisen esikoisen kanssa Marokon Casablancaan, jossa Vuokon mies oli AGIP-öljy-yhtiön palveluksessa.

Marokosta perhe jatkoi Bengasiin Libyaan, jossa heille syntyi toinen tytär.

Libyassa elinolot olivat vaikeat, ja Vuokko palasi lasten kanssa Italiaan.

Hänen äitinsä tuli Suomesta auttamaan lastenhoidossa, koska aviomies jäi Libyaan.

***

Pikkuhiljaa perhe löysi elonsa ja olonsa Fabrianossa.

Vuokko hoiti kotona neljää tytärtä eikä aikaa omalle elämälle juurikaan jäänyt.

Jyväskylästä kotoisin oleva Vuokko ei kuitenkaan muista kaivanneensa Suomea; hän kävi Suomessa usein ja hänen äitinsä kävi Italiassa.

Vuokko ei ole koskaan katunut Italiaan muuttoa: valinta oli oikea ja Italia yhtä rakas kuin Suomi.

Vuokolle on matkan varrella kerääntynyt suuri määrä hyviä ystäviä Italiassa, vaikka Vuokko toteaakin, että jotkut suhteet ovat osoittautuneet vuosien kuluessa ja elämäntilanteiden muututtua jokseenkin pinnallisiksi.

***

Taide ja arkkitehtuuri ovat lähellä Vuokon sydäntä, samoin kuin italialainen muoti, joka Vuokon nuoruudessa eli huippukauttaan.

Nykyisin hän kertoo katsovansa mielellään Inga Lindström -sarjaa kauniiden pohjoisten maisemien takia.

Vuokko, Marcen suomalaiset

Vuokon tyttäret asuvat Roomassa ja Firenzessä, ja hänellä on 8+1 lastenlasta, kuten hän itse sanoo.

Vuokko itse asuu Fabrianossa, Anconan provinssissa talossa, jonka hän aikoinaan suurelta osin itse remontoi.

Suurempiin korjauksiin Vuokko sai apua naapurin mieheltä, mutta maalipensselin tai vasaran käyttö oli sujunut Vuokolta hienosti ilman pitempää mietiskelyä.

Varmasti moni italialainen sivustakatsoja on ollut moisesta omatoimisuudesta ihmeissään.

***

Vuokon pieni koti tulvii kauniita ja mielenkiintoisia esineitä ja huonekaluja.

Yksi päivä ei riittäisi, jos niihin kaikkiin haluaisia tutustua: on tauluja, kirjoja, valokuvia, kiinnostavia aikakauslehtiä, pieniä esineitä piironkien päällä.

Olohuoneen nurkkaa sisustavat Karhun sukset ja sohvalla on suuri määrä Marimekon tyynyjä.

Kodikas ja idyllinen koti on kaunis yhdistelmä kahdesta kultturista.

***

Suurena luonnon ja eläinten ystävänä Vuokko on rakentanut itselleen läheiseen mäntymetsään pienen pyhäkön.

Sinne hän vetäytyy ajattelemaan ja hengittämään.

Pyhäkkö on joutunut useammin kuin kerran ilkityön kohteeksi, mutta aina Vuokko on rakentanut sen uudelleen.

Kävelylenkit koirien kanssa kuuluvat myös Vuokon päivittäisiin rutiineihin.

Hän toivoo, että kesällä olisi mahdollisuus järjestää suomalaisten illanvietto, jossa voisi rupatella isommallakin porukalla.

Teksti: Elina Koskinen

Kuvat: Kateriina Kostiainen ja Vuokon kotialbumi

***

Millainen sinun tarinasi on? Kerro se meille.

Voit kirjoittaa tarinasi itse tai voimme sopia haastattelun.

Ota rohkeasti yhteyttä!

Sähköpostisoitteemme on toimitus@noi-lehti.fi