Joulukalenterin luukku – 9 aukeaa ja sieltä kurkistaa pieni kissanpentu.

Pikku Miisa syntyi aivan joulun kynnyksellä, juuri ennen Suomeen paluuta, piiloon pimeän kaapin syvyyksiin. Tämä pieni elämän alku katosi pian syntymänsä jälkeen. Etsintä oli turhauttavaa ja huolestuttavaa, kunnes lopulta kissan emo suostui näyttämään tien oikeaan paikkaan. Miisa löytyi vihdoin liiterin nurkasta. Eläinlääkäri antoi pysäyttävän tuomion: lantiossa ja jalassa oli murtuma. Miisa leikattiin, ja edessä oli pitkä kuntoutus.
Emo oli jo hylännyt vammautuneen pennun, luonnollisesti ymmärtäen, ettei se se ollut elikelpoinen.
Ostin kotiin joulukuusen ja asentin Miisan sen alle harjoittelemaan. Keskellä olohuonetta, se seisoi kesänkin tullen, hämmentäen vieraita. ”Miksi teillä on joulukuusi vielä heinäkuussa?” he ihmettelivät. Vastaus oli selvä: ”Se ei ole joulukuusi, se on Miisan kuusi.”
Miisa harjoitteli tarmokkaasti kuusen oksilla taitojaan – kiipeilyä ja hyppelyä
Kun emo näki Miisan, joka pystyi nyt hyppäämään,juoksemaan ja suorittamaan kissalle vaadittavan hiiren loikan ja pyydystämään hiiriä. Emo katsoi minua ja sanoi ”Anna Miisa minulle takaisin, minä hoidan sen tästä nyt eteenpäin,”. Miisan kuusi oli täyttänyt tehtävänsä. Se oli ollut elintärkeä hyödyllinen laite Miisan toipumisessa.
Tänään, Miisa on uskomattomat 19 vuotta vanha.
Se saattaa kävellä hieman omituisesti, muistona menneisyyden murtumista, mutta se ei vauhtia haittaa. Miisa on todellinen esimerkki siitä, kuinka pienikin olento voi voittaa suuren vastoinkäymisen.
Se rakastaa elämää, ja se todella huomaa. Ja se kaikki alkoi siitä epätavallisesta, mutta elämän pelastaneesta kuusesta 🎄

Kiitos, Eija Wagner

Tämä tarina on kaunis muistutus siitä, kuinka paljon hyvää voi syntyä, kun joku ei suostu luovuttamaan toisen puolesta.🥰🥰