Keisari Augustuksen mausoleumi on historiansa aikana muuttunut leposijasta härkätaisteluareenaksi, konserttisaliksi ja moneksi, moneksi muuksi. Nyt se on vihdoin avoinna yleisölle.

Siinä missä Hadrianuksen mausoleumi, nykyinen Castel Sant’Angelo tai suomalaisittain Enkelten linna, kohoaa ylväänä heijastuen Tiber-joen virtaan, on esikuvansa keisari Augustuksen mausoleumi uponnut ympäristöönsä.

Arkeologit kuitenkin arvelevat mausoleumin hohtaneen antiikin aikaan marmorinvalkoisena sylinterinä, päällään ikivihreitä puita ja kruununa itse Augustuksen kullattu pronssipatsas.

Patsaasta ei ole enää jälkeäkään, mutta marmorista Vatikaanin museoiden Prima Portan Augustusta pidetään todennäköisimpänä kopiona.

Hieman alle tunnin kestävä opastettu kierros alkaa, kun laskeudumme seitsemisen metriä antiikin Rooman katutasolle. Sisään pyöreään hautarakennelmaan astutaan massiivisesta oviaukosta, joka jatkuu korkeaholvisena käytävänä uloimpien seinäkehien läpi.

Tie ei johda suoraan hautaholvin sydämeen, viidenteen kehään, vaan kuten jo muinaiset roomalaiset niin mekin kierrämme ensin varsinaisen hautakammion ympäri.

Matkalla nähdään unikoiden täplittämiä osia sortuneista kattorakennelmista ja muutamia säilyneitä marmorikoristeita, kuten leijonan pää.

Hautakammion hämärässä on ainoa alkuperäinen omistuskirjoitus Augustuksen vävylle Marcellukselle (23 eaa.) ja sisarelle Octavialle (11 eaa.), Marcelluksen äidille sekä tämän alla marmoripaasi, jonka sisään tuhkauurna laskettiin.

Augustuksen ruumis tuotiin öiseen aikaan hautasaattueessa (14 jaa.) Nolasta, jossa keisari menehtyi. Viimeinen keisari, jonka tuhkat lepäsivät tässä mausoleumissa, on vuonna 98 jaa. kuollut Nerva.

Kierros jatkuu uloimpien seinäkehien sisään kaivettuihin huoneisiin, jotka antiikin aikana oli täytetty maalla tukemaan alkuperäistä massiivista hautarakennelmaa.

Vuonna 28 eaa. aloitetun mausoleumin halkaisija oli 300 roomalaista jalkaa eli noin 87 metriä, kun Hadrianuksen mausoleumin halkaisija on noin 64 metriä.

Massiiviselle haudalle oli hyvin tilaa sodan jumalalle omistetun Mars-kentän pohjoislaidalla, jossa armeija leiriytyi ja harjoitteli.

Samaisella alueella oli polttohaudattu Augustuksen ottoisä Julius Ceasar. Lisäksi Liviuksen mukaan Rooman ensimmäinen hallitsija, Mars-jumalan poika Romulus nousi täältä taivaisiin, joten Augustuksen halu tulla osaksi tätä jatkumoa on selvä.

Mausoleumin rappeutuessa ulkoiset koristemarmorit poistettiin tai ryöstettiin ja seinien ajan myötä sortuessa kokonaisuus keveni, jolloin huoneiden kaivaukset olivat mahdollisia ilman sortumisvaaraa.

Näistä huoneista paljastuu kierroksellamme pikkuhiljaa rakennuksen monipuolinen käyttö vuosisatojen kuluessa.

Metallirenkaisiin sidottiin eläimiä, jotka täällä olivat paitsi suojassa tai esimerkiksi härkien tapauksessa odottivat vuoroaan areenalle.

Rakennuksen oli nimittäin 1700-luvun alkupuoliskolla ostanut portugalilainen markiisi Benedetto Correa de Sylva ja vuokrannut sen edelleen espanjalaiselle Bernardo Matakselle, joka muutti sen härkätaisteluareenaksi.

Ensimmäinen corrida pidettiin 3. heinäkuuta 1780.

Roomassa näitä monipuolisia näytöksiä tai pelejä kutsuttiin nimellä ”la giostra della bufala”, jonka voisi kääntää puhveliturnaukseksi, ja paikka tunnettiin Anfiteatro Coreana markiisin mukaan.

Areena oli taivasalla entisen sisimmän hautaholvin päällä ja puiset katsomot oli rakennettu ulompien renkaiden päällä.

Eläinten syöttö- ja juottokaukaloiden jäljet seinissä sekä härkien kulkuun sopivat matalaportaiset rampit tulevat vastaan myöhemmin kierroksen aikana.

Myös Goethe ja Stendhal kävivät seuraamassa härkätaisteluja Roomassa vieraillessaan, joskin jälkimmäinen totesi paikallisten seuraavan härkien esitystä ja turistien paikallisia!

Vuosien vieriessä areenalla esitettiin myös muita spektaakkeleja, esimerkiksi erilaiset ilotulitukset ja muut pyrotekniset näytökset olivat hyvin suosittuja.

Seuraavassa huoneessa hypätään ajassa lähemmäs nykyhetkeä, jolloin areena toimi ensin vuodesta 1810 teatterina ja myöhemmin konserttisalina. Tällöin rakennelma sai pitkästä aikaa katon tai ainakin väliaikaisen peitteen.

Korkealla seinällä erottuvat vaaleammat pystyt jakolinjat johtuvat pisuaarien väliseinistä, joskin lattia oli silloin huomattavasti nykyistä korkeammalla.

Kuudestoista helmikuuta 1908 avattiin virallisesti Augustuksen auditoriumi, ja entinen keisarin mausoleumi on muuttunut akustiikaltaan täydelliseksi katetuksi 3500 hengen konserttisaliksi.

Huhtikuussa 1923 Mausoleumin toimiessa Santa Cecilian konserttisalina, kävi itse Jean Sibelius paikalla johtamassa omien teostensa konsertin, joukossa muun muassa Finlandia.

Auditorium Augusteo koki loppunsa Mussolinin pyyhkäistessä tieltään kaiken sen, mikä seisoi hänen ja antiikin Rooman loiston välissä.

Kierroksen jatkuessa lasilla katetulla kehällä tutustumme Soderinin italialaiseen roikkuvaan puutarhaan: 1500-luvun puolivälissä hän kaunisti mausoleumin jäänteet antiikin veistoksilla ja palautti rakennuksen uudessa muodossa loistoonsa.

Riippuva puutarha oli samalla paikalla kuin härkätaisteluareena ja myöhemmin konserttisalin orkesteri.

Palataanpa vielä ajassa taaksepäin.

Keskiajalla Colonnat käyttivät mausoleumia linnoituksena, heidän jälkeensä myös Orsinit.

Mausoleumin päällä oli viinitarha ja sen lähellä useita kalkkiuuneja, joten näihin aikoihin 1400-luvulla sisätilojen marmorit käytettiin rakennusaineina.

Pieniä asumuksia ilmaantui vasten entisen mausoleumin tukevia seiniä ja Tiber-joen rantaan syntyi pieni satama.

Ennen yksinäisenä seissyt mausoleumi oli muuttunut osaksi kaupunkia. Ympäröivän piazzan kaivauksissa onkin löydetty renessanssiaikaisten rakennusten kellareita.

Paavi Leo X Medici panosti alueen kunnostukseen ja palkkasi aikansa kuuluisimpia arkkitehteja (Baldassarre Peruzzi ja Antonio da Sangallo, apurinaan Raffaello) suorittamaan kaivauksia.

Vuonna 1519 löydettiin toinen obeliskeista, joka oli mausoleumin sisäänkäynnillä ja seisoo nykyään paavi Sixtus V:n pystyttämänä Santa Maria Maggioren takana.

Vuonna 1786 paavi Pius VI pystytti viimein löydetyn toisen obeliskin Quirinalis-kukkulalle nykyisen presidentin palatsin eteen.

Muistattehan, että itse sana palatsi juontuu Rooman keisareiden asuinkukkulan Palatinuksen nimestä.

Mussolini olisi halunnut Augustuksen mausoleumin omaksi leposijakseen ja ympäröi piazzan fasismin ankaralla arkkitehtuurilla.

Hän siirrätti Augustuksen rauhanalttarin nykypaikalleen Mausoleumin ja Tiber-joen väliin, vaikka Richard Meierin lasilipas – roomalaisten irvileukojen mielestä bussipysäkki – on vasta vuodelta 2006.

Vuotta myöhemmin alkoi Augustuksen mausoleumin edelleen jatkuva restaurointiprojekti, jonka tuloksia olemme tällä matkalla ihmetelleet ja ihailleet.

Teksti ja kuvat: Jatta Paakkinen

Keisari Augustuksen mausoleumi avattiin yleisölle juhlavasti Rooman syntymäpäivänä 21. huhtikuuta 2021. Lisätietoa saat osoitteesta www.mausoleodiaugusto.it/en/