Marraskuisena iltana pitkän lämpimän ottobrate-sesongin päätteeksi Rooman oopperateatteri Teatro Costanzi täyttyi suomenkielisestä puheensorinasta kun kaikki kynnelle kykenevät Rooman suomalaiset kokoontuivat kuulemaan Philharmonia Orchestran esittämää Bartókia ja Sibeliusta Esa-Pekka Salosen johdolla. Vahvan suomalaisedustuksen lisäksi sali täyttyi sekä paikallisista melomaaneista että viime hetken lippuja ostaneista turisteista. Oli ilahduttavaa huomata, että yleisön joukossa oli paljon nuoria ja jopa lapsia. Suomen Rooman suurlähettiläs Matti Lassila ja rouva Satu Mäki-Lassila olivat myös läsnä. Odotukset olivat korkealla.

Kun sali pimeni ja puheensorina lakkasi, Esa-Pekka Salonen käveli yleisön eteen saaden raikuvat aplodit. Harras hiljaisuus laskeutui saliin, mutta juuri kun maestron käsi nousi antaakseen alun esitykselle, hiirenhiljaisessa salissa jonkun tuntemattoman sankarin puhelin pärähti soimaan. Roomalainen yleisö, joka on tunnettu vaativuudestaan ja sanavalmiudestaan (esimerkiksi roomalaisissa teattereissa on ollut aikoinaan tapana “vastata” näyttelijöiden repliikkeihin), reagoi sangen tulisesti tähän pyhäinhäväistykseen ja lopulta puhelin saatiin vaikenemaan ja konsertti saattoi alkaa.

Ensimmäisenä vuorossa oli unkarilaisen Béla Bartókin vuonna 1944 ensi-iltansa saanut “Konsertto orkesterille”.  Jo alkutahdeista saattoi todeta Salosen ja johtamansa orkesterin täydellisen yhteistyön; soittimet sulautuivat harmonisesti toisiinsa ja olivat yhtä jatkumoa kapellimestarin kanssa, eivät erillisiä yksiköitä. Bartókin musiikin eksperssiivinen voima välittyi täydellisesti Salosen olemuksesta, huolimatta siitä, että maestron eleet eivät olleet koskaan liioitellun teatraalisia. Omakohtainen kokemukseni Bartókista oli aikoinaan valitettavasti jäänyt musiikkiopistossa soitettujen pianosovitusten tasolle, joten oli järisyttävää kuulla unkarilaissäveltäjän tuotantoa näin laadukkaana maailmanluokan orkesterin tulkintana.

Väliajalla vaihtaessani vaikutelmia paikalla olevien suomalaisten ja italialaisten tuttujen kanssa yleinen mielipide oli se, että vaikka Bartók oli todella vaikuttava, illan odotetuin osuus oli Sibeliuksen vuonna 1899 valmistunut “Sinfonia nro 1”.

Paikalla kaksi Noi-lehden toimittajaa Inna Kabanen ja Jatta Paakkinen

Yleisön odotus palkittiin täysin mitoin. Illan suomalais-ugrilaisessa vuoropuhelussa Bartók edusti väkevää ilmaisua ja modernia ekspressionismia sävytettynä folkloristisilla elementeillä kun taas Sibelius vastasi kansallisromanttisesta kaihosta ja suomalaisesta sisusta. Harpun lempeät arpeggiot soljuivat puron tavoin luoden mielikuvan idyllisestä kesäillasta vaihtuen räjähtävään voimaan, jonka sanallinen versio olisi voinut olla “läpi harmaan kiven”. Jokaisesta nuotista välittyi suomalaisuus ja kansallisaatteen synty. Erityisesti sinfonian toinen osa oli voimaltaan ja dynamiikaltaan lähes hengästyttävä ja piti yleisöä täysin hallussaan. Sinfonian pakahduttavan kaunis leitmotiv kannatteli kansallisromanttista teemaa viime nuoteille saakka kunnes teos päättyi huumaavaan crescendoon.

Yleisön vastaanotto oli haltioitunut, valtavat suosionosoitukset ja bis-huudot kaikuivat salissa ja maestro Salonen lahjoitti roomalaisille pienen antipaston tulevasta ohjelmistosta Giacomo Puccinin “La Tregenda”-sävellyksen muodossa. Salosen sanojen mukaan tätä ennen hän ei ollut koskaan johtanut Puccinia, joten Teatro Costanzi sai todistaa eräänlaista maailman ensi-iltaa. Toisena encorena ja illan täydellisenä päätöksenä saimme kuulla Sibeliuksen kuuluisan “Alla Marcia”-marssin Karelia-sarjasta.

Esa-Pekka Salonen ja Philharmonia Orchestra hemmottelivat läsnäolijoita tarjoten unohtumattoman musiikkielämyksen ja Salosen charmi ja hyvällä italian kielellä esittämät välispiikit hurmasivat roomalaisyleisön. Roomasta maestro Salosen ja orkesterin Italian-kiertue jatkui Luccaan ja sieltä vielä Milanoon.

Kiitos maestro ja tervetuloa uudelleen!

Teksti: Inna Kabanen

Kuvat: Noi-lehti toimitus