
Musiikkia Mikkelinpäivänä Milanossa

Milanon suomalaisten järjestämä upea Mikkelinpäivänkonsertti järjestettiin lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina Milanossa Bredan saksalaisessaprotestanttikirkossa, jossa jo usean vuoden ajan on järjestetty suomalaisenseurakunnan äitenpäivämessu, itsenäisyyspäivämessu ja kauneimmat joululaulut.
***
Ranskan ja Italian suomalaisten pappi Marjo Kalliomäki ehdotti tämän musiikkitilaisuuden järjestämistä, jotta messuissa avustaneille Milanon suomalaisille muusikoille tulisi tilaisuus soittaa ja laulaa enemmän omalle yleisölleen. Milanon suomalaisten kanttorina toimiva Anna Kotinurmi, laulaja/lauluntekijä Annika Ihalainen sekä viulisti Emma Partanen innostuivat ehdotuksesta ja kokosivat yhdessä ohjelman ”Kanna mua siivilläs” pyhäpäivän teemaan sopivaksi.
***
Mikkelinpäivää vietetään Suomessa arkkienkeli Mikaelin päivän (29.9) jälkeisenä sunnuntaina ja Italiassa samainen sunnuntai tunnetaan nimellä La festa Degl iAngeli Custodi. Siksi ohjelmaan valikoitui paljon enkeleistä kertovia lauluja.
***
Kaunis syyssää lienee houkutellut monet suomalaiset sunnuntairetkelle kaupungin ulkopuolelle, mutta silti paikalle kokoontui mukava 24 suomalaisen yleisö. Tilaisuus alkoi kansallisromanttisesti Armas Järnefeltin Kehtolaululla, jossa viulu soitti haikeaa melodiaa. Toisena viulu-pianokappaleena oli Astor Piazzollan hidas valssi A Little Boy of Bachin. Marjo-papin puhe laulujen välillä muistuttivat enkeleistä lähellämme.
***
Annika esitti suomenkielisiä lauluja Annan säestäessä häntä pianolla. Lisäksi oli neljä Annikan itse säveltämää kappaletta sekä Emman soittamaa rempseää suomalaista kansanmusiikkia.Lopuksi laulettiin yhteislauluna monelle lapsuudesta tuttu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
***
Musiikki yhdistää ja herkistää, se tuo muistoja koti-Suomesta. Siksi yhdessä koettu musiikki-iltapäivä tuntui voimaannuttavalta ja antoi mukavan sykäyksen alkavaan syksyyn.
Kirkosta jatkettiin aperitiiville vaihtamaan kuulumisia. Sehän on aina tärkeä osa suomalaisten tapaamisia ”virallisten ohjelmien” ohessa.
Teksti ja kuvat: Anna Kotinurmi


